— Hs, hs, ei saa tulla… olkaa varuillanne, tämä on nyt se Mikko
Repolainen.
— Vai se se nyt on, sanoi nuori kana, joka ei ollut ennen vielä nähnyt
Repolaista.
Oli raukka niin utelias, että pisti päänsä ihan Mikon nenän eteen.
No tietäähän tämän Mikon. Kun kerran siihen toi sen kaulansa, niin koppasi siitä kiinni ja juoksi metsään.
Ihan niinkuin viivana.
Ei ehtinyt Kukko Kiekujainen muuta kuin parkaista ja kanalauma pyrähtää hajalleen.
Tietää sen, että kyllä Kiekujainen huusi ja löi siipeä. Semmoisia vätyksiä nämä hänen kanansa, ettei osata pysyä syrjässä.
Kiekujainen ihan ärjyi toisille kanoille.
Mikki kiiti kuin nuoli saaliineen. Vasta mäen harjalla pysähtyi ja laski kanan suustaan maahan. Kana pyrähti lentoon ja Mikko jäi suu auki katsomaan sen jälkeen. Oli pitänyt kanan kaulaa suussaan niin varovasti, että henki säilyi pienessä kanapahasessa.
— Kah, oliko se vielä elävä? No, ei nyt ihmeempätä, että kun suusta meni saalis.