Hukan tuvalle päästyään näki Nalle naapurinsa ahkerassa puuhassa.
Käsikivillä jauhoi ohria ja sanoi tekevänsä juhannusleipiä itselleen.
— Juhannus… tuota milloinka se on? Sitähän läksin kysymäänkin, sanoi
Nalle.
Jopa Hukka Hujulaista nauratti.
— On tämä muka kuningas, kun ei tiedä ajan kulusta mitään. Pitäisihän tuo tuntea nokastaankin. Juhannusaattoa vasten yöllähän aukeavat ensimäiset kämmekän kukat korvessa. Vedäppäs vähän ilmaa nenääsi.
Hujulainen nauroi naapurillaan.
Nalle mörisi. Mitä se mokoma nälkäjussi siinä nauroi. Minkä sille, jos nukutti ja ajassa sattui vähän sekoittumaan.
— Onko se sitten jo huomenna? kysyi.
— On kuomaseni. Tänään on aatto ja minun pitäisi ennen iltaa vielä leipäni paistaa. Tulehan auttamaan.
Nalle tarttui käsikiven puuhun ja jopa alkoi tulla jauhoja. Ihan tuiskuna tupsusi ja Hukalla oli täysi työ kerätessään niitä astiaan.
Kun jyvät alkoivat olla jo lopussa, pyöräytti Nalle kiviä niin hurjasti, että ne kimposivat metsään ja loput jyvät roiskahti Hukan silmille.