Pörriäinen lensi lepikossa ja vasikka sitä pakoon sen kuin jaloistaan pääsi. Puputti loikki jälestä ja ilkkui:
— Sinähän pelkäät pientä pörriäistäkin, hupelo. Ei sinusta tule emännän nimikkoa, ei ikinä.
Puputti lähti loikkimaan omille teilleen ja nauroi ylpeällä, tyhmällä vasikalla mennessään.
TAHVO TASULAINEN JA HARAKKA HAJULAINEN.
Iso ja lihava possu makasi kyljellään talon karjapihan takana. Aurinko paistaa rellitti niin että nahkaa kirveli, eikä silmiään kärsinyt avata. Tietää sen, heinäkuisen auringon, mitä se tekee. Possunkin piti jo kääntää toinen kylki auringolle ja sitten hieman lipaista mukavasti kielellä kärsää ja huokaista tyytyväisyydestä.
— No, noh, paista nyt sitä toistakin kylkeä, ohoh, noh, no.
Sattuipa Harakka Hajulainen lentämään kartanolle ja tutkittuaan possun ruoka-altaan ja huomattuaan sen nuoltuksi, lentää hupsautti karjakartanon taakse ja meni possun pakinoille.
— Sinä vaan aina makaat, sanoi se possulle. — Eikö käy ruumiisi kipeäksi alituisessa makaamisessa?
— No, noh, mitäpä tässä muutakaan, kun on niin kovin vari, sanoi possu.
— Makaisit sinäkin, niin kasvaisit niin suureksi kuin minäkin.
— Ja sitten en pääsisi yhtään lentämään, nauroi Harakka. — Mikä sinun nimesi on?