— Noh, kah, Tahvohan se taitaa olla.
Tahvo nousi istumaan takastensa varaan ja haukotteli.
— Mikähän aika lienee päivästä, tiedätkö sinä Hajulainen?
— Ei ole vielä päivällisen aika, koskapa talon väkikin on vielä niityllä. Annatkos vähän sitten minullekin, kun tuovat ruokaa sinulle? pyysi Harakka.
— No, miten tuon kanssa nyt tekisi. Kun tässä mietin.
— Enhän minä kun muutaman nokallisen vain, sanoi Harakka.
— No, jos et muuta kuin nokallisen, niin saat, lupasi Tahvo. — Sinä kyllä saisit hankkia ruokasi muualta, kun sinulla on siivet ja pääset nopeasti liikkumaan, mutta saathan nyt maistaa. Ja ollaanhan tässä niinkuin tuttaviakin.
Tahvo laskeutui taas pitkäkseen ja huokasi. Taisi olla jyryä ilmassa kun niin raukasi.
— Kerroppas minulle, minkälaista on siellä metsässä, pyysi Tahvo.
— Jos annat minun syödä altaastasi mahani täyteen, niin sama lienee, lupasi Hajulainen. — Se ei vähennä kuin yhden sinun suullisesi päivällisestäsi.