Tasulainen maiskutti suutaan. Ei tosin olisi hennonut antaa niin paljoa, kun jo alkoi nälkäkin tulla, mutta olisi niin hauska kuulla, mitä siellä metsässä oikein on.
— Noh, jos kerrot oikein mukavasti, niin saat syödä mahasi täyteen. Ja ala nyt jo kertoa.
Tahvo laittoi itselleen oikein mukavan asennon ja sulki silmänsä. Olipa siinä nyt mukava kuunnella.
— Siellä metsässä on vaikka mitä, aloitti Harakka. — Kun on niin korkeita puitakin, ettei tahdo jaksaa yli lentää. Ja niin suuria kiviäkin on kuin tämä navetta ja lato yhteensä. Mikko Repolainen sanoo niitä haltijain saunoiksi, mutta minä en sitä oikein usko. Kivi kuin kivi, eihän sen sisällä ketään asu. No, joko sinä nukut?
— Öö, öhhöh, en minä vielä…
— Ja sitten siellä on semmoisia lampia, joissa on niin suuria kaloja, että ihan peloittaa. Ovat ihan yhtä suuria kuin sinäkin.
Tahvo raotti vähän silmiään.
-— Nyt taidat valehdella, sanoi. — Ei niitä toki missään semmoisia kaloja…
Tahvo sulki jälleen silmänsä. Kylläpä se aurinko nyt hautoi kun ihan hiki kohosi pinnalle. Pitäisikin tässä lähteä savihautaan uimaan, kun kehtaisi.
— No, ethän sinä kerrokaan. Minä en anna yhtään nokallista muuten…