Nevalainen: Milloinkapa niitä ei minulla liene.
Antero: Etkö uskoisi huoliasi minulle?
Nevalainen: (Naurahtaa.) Sinulle! Puhelen metsän puille, haastan haavan lehtisille. Ne minua ymmärtävät.
Antero: Tahtoisin kumminkin olla ystäväsi.
Nevalainen: Ei ole ystävistä, ovat silloin sitä, tällöin tätä.
Antero: (Hymähtää.) Olet ihmisvihaaja.
Nevalainen: Väärin ymmärrät sinäkin minua. Kohtalo on kolhinut minua pahasti. Luulin ennen kohtalon kuljettavan minne rautainen miehen tahto ajaa, vaan — yhä kireämmälle kiertyy verkko. Kohta en pääse yli enkä ympäri. (Vaitiolo.)
Antero: Aijot suorittaa sakot, jos saat lainan.
Nevalainen: Niin. Lienen muuten mennyttä miestä.
Antero: Tiedätkö, kuka on kertonut nimismiehelle?