Sama pirtti kuin ensimäisessä näytöksessä. Iltapäivä. Elina kehrää.
Marjatta kutoo kangasta.
Marjatta: (Laulaa jotain suruvoittoista laulua. Painuu kaidepuuta vasten hiljaiseen nyyhkytykseen.)
Elina: Ka, mitä nyt? (Marjatta ei vastaa.) Onko sinullakin suruja lapseni? (Hetken kuluttua.) Varrohan, saapuu ne sulhot sinullekin, kunhan joutuu aika.
Marjatta: En sitä sure, äiti.
Elina: Mitä sitte?
Marjatta: (Hetken kuluttua.) Ei äiti sitä ymmärrä.
Elina: Kuka sitte, jos ei äiti. Puhu, lapseni. (Hetken kuluttua.) Olet käynyt niin alakuloiseksi viime aikoina. Olisi pitänyt ottaa sinut kanssani kun läksin sukutaloihin. Täällä korven keskellä on liiaksi yksinäistä ja ikävää sinulle.
Marjatta: Hyvinhän täällä viihdyn. En kaipaa muuanne.
Elina: Kunhan tulee kesä, lähdemme tästä vähän liikkeeseen.
Marjatta: Kuka sitte kotia hoitaa?