— Annahan kuulua, ilvehti Jussi.
Moppe haukahti ja Jussi tuppasi lunta hänen suuhunsa. Moppe kakisteli ja puistelihe. Koko kiusankapine tämä Jussi, kun ei antanut rauhaa yhtenäkään yönä.
— Ellette nyt lähde, niin haukun oikein kovasti ja haen isännän. Se kun roiskauttaa pyssyllään, niin…
— Eihän sillä ole pyssyäkään, nauroi Jussi.
Kuutamossa kuppelehtiessa oli yö kulunut aamupuoleksi ja talon renki tuli tuvasta, mennäkseen talliin, laittamaan aamuapetta ruunalle.
Jänöjussit oikasivat yhtenä pyrynä ulos pihasta ja Moppe nauroi.
Karkasi vielä jussukoiden perään ja haukahti.
Niityn laidassa erosivat toverukset kumpikin pesälleen. Seuraavana iltana luvattiin tavata kaurapieleksellä.
Puputti oli saanut uuden toverin itselleen.
VANHAN PUPUTIN JOULUYÖ.
Puputti oli elänyt salollaan niin vanhaksi, että pääkin oli jo harmaantunut. Haltijajäniksenäkin oli saanut olla jo niin monet vuodet, ettei sitä enää muistanutkaan.