— Nyt on parasta hiukan liotella ihoaan, koskapa sitä niin hirveästi kuumottaa, sanoi Jallu. — Murjaanit järveen!
Jaakon ja Mikon sydän takoi kiivaammin, mutta koetettiin olla huolettoman näköisiä kaikesta. Tuuli oli hyvä ja mantereeseen päin lähtisi vene viilettämään, ja kun se oli toisella puolella saarta, kuin poikien majapaikka, eivät Lassi ja Jallu tietäisi mitään, ennenkuin venhe olisi jo kaukana.
Kevyt venhe jo viiletti kaukana, kun Lassi sen huomasi.
— Voi turkkilainen, kun venhe on karannut! huudahti hän, — Kuka peikkolainen sen kytki niin huonosti.
— No voi sun saksan sakilainen! kivahti Jallukin, ja pojat hokivat sitä samaa kuin toisetkin.
— Lähtään uimaan ja otetaan se kiinni, sanoi Jallu ja alkoi jo vedellä voimakkain ottein selälle.
— Ei sitä tavoita enää minkäänlainen uimari, julisti Lassi. — Nyt on vain otettava selvää, kuka venheen on kytkenyt niin huonosti, että se pääsi karkaamaan. Ja sen minä sanon, että sen ilkimyksen korvat kuumenevat.
Tutkittiin asiata ja tulos oli Lassille masentava. Hän oli viimeksi käynyt veneellä viemässä rantarisuun lisää männynhavuja.
— No koska minä olen joutunut syylliseksi, niin jokainen teistä saa livauttaa minua korvalle, mutta tehkää se kepeällä kädellä, koskapa teitä on niin kovin monta rankaisijaa.
— Täysi satsi Lassille, ei siinä auta puolustelu, huusi Jallu.