— Minä lupaan olla sinun siskosi, sanoi Laila ja hänen sinisissä silmissään oli lämmin loiste.
— Mutta älä sano vain Heikille… se sitten minulle junkuttaa, pyysi
Paavo.
Lailan kirkas nauru kajahti.
— Täytyyhän minun vähän pitää Heikistäkin, hän kun on minun serkkuni, mutta sinusta minä enemmän pidän.
— No se on hyvä. Ja suuteletko joskus vielä minua? Se oli niin mukavaa.
— Vai oli se… no, senpä näkee… eikö sinua sitten ole kukaan ennen suudellut? kysyi tyttö.
— Ei muut kuin äiti. Eikähän se olisi ollut sopivaakaan. Mutta äidillä on aina niin kylmät huulet. Sinun suusi oli niin lämmin.
Paavon nallikka sai vielä iloisesti nauravalta siskolta yhden suukon.
Sitten mentiin verkon nostoon. Paavo mietti, että olipa hyvä, ettei Heikki ehtinyt tulla heidän sisarliittoaan sotkemaan. Hänellä oli nyt sisko ja se oli niin… niin…
Paavo hypähteli rantatiellä tanssiaskelin. Varmaan minun nyt täytyy koettaa olla oikein hyvä ja ahkera.