Se oli Nikki Purola, joka sen sanoi.
— Nähdäänpäs!
— Kyllä ryssä joutaa täältä omalle puolelleen, sanoi joku rauhallisemmista työmiehistä. — Sotkemassa vain ovat täällä asioita. Ei taida enää selvää tullakaan.
Kiistely jatkui, ja talon rauha oli näin aina mennyttä. Se koski kipeästi Jaakkoon. Mitä hänenkin tarvitsi mielettömien kanssa… Eivät kuitenkaan ymmärtäneet hänen hyvää tarkoitustaan maakysymyksessä. Hän olisi omasta puolestaan ollut valmis vaikka heti erottamaan palstat alustalaisilleen kohtuullisesta korvauksesta, vaikka ei ollutkaan varma, olisiko se auttanut poistamaan vierasta henkeä joukoista.
Jos kaikki olisivatkin hänen kannallaan maakysymyksessä, ei ehkä rikkinäisyys jatkuisi ja pahenisi, vaan koetettaisiin sovussa ryhtyä rakentamaan uutta Suomea. Mutta oli niin paljon sellaisiakin, jotka tahtoivat pysyä kiinni vanhassa elämänjärjestyksessä eivätkä kyenneet omien etujensa vuoksi näkemään sitä juopaa, joka näin syntyi kahden kansanluokan välille. Suursota oli tuonut kurjuutta ja nälkää. Ei ollut arvosteltava oloja niiden mukaan, jotka oman saamattomuutensa ja laiskuutensa vuoksi olivat joutuneet puutteiseen elämään, vaan sellaisten, jotka ikänsä kaipasivat omaa maata irtolaisina kuljeksien tai vuokramaata viljellen.
Mutta nyt oli vieras henki hiipinyt kuin salaa kansaan ja rauhallisia oloja sekaannuttava myrsky oli varmaankin ovella. Myrkkyä oli kylvetty maatyöväen poveen, ja se vaikutti siellä. Se tuottaisi kerran vielä katkeria kärsimyksiä. Oliko niiden jälkeen nouseva luokkavihasta vapaa kansa ja muodostuva uusi yhteiskunta, jossa suotaisiin riittävät elämän ehdot omasta työstään niille maattomille, jotka terveeseen oikeustajuntaan nojaten tahtoivat päästä omaan maahan käsiksi?
XV.
Hautamäen isäntä palasi kylältä, riisui vettätihkuvan sarkatakkinsa naulaan ja istui raskaasti penkille. Oli päivällisaika jo ohi kulumassa, mutta talon lukuisasta työväestä oli vain muutamia renkejä saapuvilla. Toiset olivat olleet taaskin koko päivän poissa; lakkopäivillä. Palvelijat olivat karjakartanolla, ja emäntä liikkui yksin tuvassa ja keittiössä.
Jaakko istui keinutuoliin karsinaikkunan lähellä ja sysäsi sen liikkeeseen.
Näin se siis meni vain edelleen kuin kulo, työväen hullautuminen johtajiensa syöttämiin aatteisiin. Ei auttanut mitään, vaikka hänkin oli koettanut taistella kuumeen leviämistä vastaan oman työväkensä keskuudessa. Oli tapahtunut tänään sellaista, jota ei ennen vielä milloinkaan. Rauhallisimmatkin hänen mökkiläisistään, niitten mukana vanha Eenokki, olivat sanoneet hänen kokoavan kapitaalia työmiestensä kustannuksella.