— Mutta minä tahdon elää reilusti, niinkuin tähänkin asti. Jos sinä et saa rahaa, niin kyllä minä…
— Miten?
— Hellittämällä niitä maalaisten siveyskäsitteitä.
Helena nauroi rietasta naurua oikoillen vuoteessa.
Ville hätkähti. Oliko Helenakin menossa siihen suuntaan? Se tuntui melkoisen nololta. Tosin hänellekin oli sattunut omat pienet seikkailunsa täällä kaupungissa, mutta se nyt oli toista sentään aina miehen… Vaimon pitäisi olla joka tapauksessa uskollinen.
Helena oli noussut ja kampaili tukkaansa kaappipeilin edessä. Hän oli täyteläinen ja kaunis. Kyllä hän hyvin kelpasi. Kokemustakin oli jo siitä.
— Ehkäpä oletkin jo seikkaillut? kysyi Ville kylmästi. Häntä kuohutti se, että yhteiskunta ja sen rahaherrat muka ryöstivät näin toiselta hänen vaimonsa. Mitään syytä Helenassa itsessään ei hän voinut löytää.
— Aina vähän, kiusoitteli Helena.
— Ja sinä ilkeät! kuohahti Ville ja tarttui vaimoaan olkapäähän, niin että hienot pitsit repeilivät.
— Mene hiiteen! Sinähän murskaat minut. Mene hankkimaan rahaa äläkä pahoinpitele vaimoasi.