Kun Bennu avaa kamarin oven, vetää Aatami täysin keuhkoin virttä kristillisestä vaelluksesta eikä ole näkevinäänkään vierasta.
Hörödii on kahden vaiheilla, ottaisiko hatun päästään.
Siirtää kuitenkin takaraivolle ja istuu sängyn laidalle.
Kuka heidät lienee näin viisaiksi neuvonut, miettii. Koettavat sokaista hänet, tukehduttaa kokonaan. Yksi yhdellä, toinen toisella. Tämä Aatami tässä jumalansanalla, Hiertiäinen tekosillaan.
Tästä nousee jo luonto, myrtyy sisu kenen tahansa.
Kun Aatami saa virren loppuun, aloittaa uuden, ja Hörödii ei ehdi väliajalla sanoa muuta kuin:
— Tuota…
Kun virrestä ei kuulu loppua, nousee, kiroaa niin, että Aatamikin hieman hätkähtää, ja luikkii sitten ulos.
* * * * *
Käkkä-Antti heittäytyy höperöksi. Naulaa lupsahtelevat silmänsä
Bennuun, kun tämä tulee, kättelee ja sanoo: