Hiertiäistä ei unettanut tänä juhannusaamuna. Veri oli niin taas kokoilla rehmäessä nuortunut, että vei unet. Ne piiat ja putelit ja muut.
Asari nousee kurkistamaan, että vieläkö se hauki siellä ruohikossa… Siihen joutuu Bertilkin ja saunatiellä tullessaan hohottaa Asarin paljaille kintuille ja isolle piipulle, joka riippuu ukon hampaissa kuin pajamoukari.
— Ka, kun maalarmestarkin jo liikkeellä… minä tässä haukia… kun, piru, karkasi ihan käsistä, selittää Hiertiäinen tosissaan.
— Taisi viedä housutkin mennessään, sanoo Bertil.
— Sattuivat illalla väärinpäin jalkaan, niin jäivät… tuonne saunaan… mutta se hauki… Olisi paistettu, korilas, juhannuksen kunnioiksi, mutta vei vavat ja siimat, valehtelee Hiertiäinen, ja silmäkulmassa vilahtaa, kun katsoo Bertiliin.
— Ei nukuttanut… ja minä tässä onkimaan, jatkaa Asari. — Pistin vähän mädännyttä muikkua onkeen ja silloin… syltämittainen tarttuu… vie siiman, ryöttö, ja vapa jää tähän kouraan.
Hiertiäinen näyttää vielä kouraansa, että siinä se on ollut, ja kähnii takaisin saunalle, housuja vetämään jalkaansa.
— Tulehan saunaan, Pertteli. Täällä se nukuttaisi sinuakin… kun panee noita pitsipaitoja päänsä alle. Niissä kun on sitä piikojen hajua, häikköläisten… vetää mukavikseen nenäänsä.
Nappi on pudonnut Hiertiäisen housuista, ja Asari vuolee luudanvarvusta uuden. Kaivaa sitten nurkasta putelin ja maistettuaan tarjoaa Bertilillekin.
— Joko siellä naapurissa kahvilla näin aikaiseen… riipasehan siitä… juhannustuikku… et ollut miesten pelissä yöllä. Särkyi siellä Kenkkulassa astioitakin, kun nujattiin. Piimäkorvoon Turakka painoi Aatamin, ja särkyyhän se semmoisesta… hii… ii… kokkelit levisivät pitkin lattiaa. Aatami vain veisasi maan hedelmästä… vaikka kokkelit tippuivat takapuolista. Ka, hiisi, kun ei maistakaan.