— Tiedä pitää kitasi kiinni siitä keväällisestä Rämekorvessa käynnistä, sanoo nimismies Hörödiille.
— Mutta jos asia vaatii… eihän siitä nimismiehelle sakkoja…
— Vai ei, sinä hölmö, kun akka, Pyllykkä, todistaa, että olen ostanut. Jos vaan nokkasi avaat, niin minä varmasti nujerran niskasi. Jätän koko viran — elän minä muutenkin — ja sitten katkasen vaikka kaulasi.
— Helvetti… on siinä…
— Mikä? Pidä nyt jo turpasi, tahi kun minä loksautan tuolla nyrkillä… et jumaliste minua paina. Täytyyhän tässä ajaa sitä asiaa, mutta menköön miten tahansa, se on sama.
— Niinhän se… silläpä ne taisivat viinakuninkaatkin päästä livistämään ja aina pääsevät.
— Haista sinä… ja herkeä loksuttamasta suutasi, tahi sylkäsen sinne.
Keskustelu loppuu, kun tuomari tulee, ja istunto aloitetaan.
— Kaikki asialliset sisään, huutaa Hörödii tuvan ovelta, ja ukot lähtevät valumaan käräjäsaliin.
Mällit poskessa seistään ja kuunnellaan nimismiehen kannevaatimusta.