Tiina Lovisa tuo kahvipannun, ja Asari hämää:
— Maalarmestar kuuluu akkojen kuvasia… sinustakin, Lovisa… tuohon seinään naulataan.
— Naulaa suusi…! sähähtää Tiina Lovisa.
— No, piru, kun siinä ei muukaan auta. Kyllä sinut maalataan, hihittää
Asari.
— Ja sinut salvetaan!
Tiinan sisu näätsen ei suvaitse sellaista härnättyä ja uhittelua.
Juhannusaurinko paahtaa jo hiestävän kuumana, kun Bertil palaa heilimöivän ruispellon ohitse Kenkkulaan.
KOLMAS LUKU.
Kenkkulan väki istuu hiljaisena aamiaispöydässä. Naiset, tyttäret ja piiat, istuvat valkoisissaan ja kammattuina, iloisesti keskenään supatellen, mutta miehet ovat kuin myrskyn kourista pelastuneita. Joosepin tukka harittaa pystyssä, ja silmien alla on mustat veret. Jättiläisen hartiat ovat tällä kertaa painuneet lyttyyn, ja nenäänsä tuhisten koettaa hän ryystää velliä ja äkävarain haukata Karuliena-emännän leipomaa ohraleipää.
Nuutti istuu Jooseppia vastapäätä ja on alakuloisen näköinen. Nuutinkin silmät ovat turvonneet, ja hurstisen paidan aukosta näkyvä karvainen rinta kohoaa aina väliin, ja silloin kuuluu tuvassa huokaus, joka on kuin tuulen kohaus ja tuo esiin Nuutin syvästi katuvan mielen.