— Että Hameniemi on nyt tämä talo kirkonkirjoissa. Muutin sen pappilassa.
— Haista sinä mikä ei hyvältä haise, kivahti emäntä.
* * * * *
Talossa oli laajat vainiot, ja töitä johteli Tiina Loviisa niin, että pian alkoi talo rikastua, varsinkin kun sota-aikana sai hyvän hinnan viljalla ja muulla tavaralla. Mikäpä oli Asarin kellotellessa. Silloin kun ei nukuttanut kamarissa, muutaikse pirttiin, ja kun ei sielläkään nukuttanut, loikoi sängyssä silmät puoliavoimina ja seuraili naisväen puuhia ja kuunteli väliin Tiina Loviisan äkäilyä.
Niinpä nytkin, maaliskuun aurinkoisena päivänä, kellotti Asari sängyssä ja suu vinossa kuunteli emännän porailua. Piippu oli sammunut ja putosi sormien välistä lattialle, mutta Asari ei viitsinyt nousta sitä ottamaan. Olkoon piippu siellä, kerkiääpä sen… Oli sattunut niin mukava asento, ettei sitä hennonut muuttaa.
Tiina Loviisa oli papattanut jo pitkän tovin ja kysyi Asarilta:
— Nukutko sinä, kun et sano mitään?
— Enkä…
— … että voi hyvä jumala, kun sinä olet laiska, aloitti Tiina Loviisa, kun kerran kuuli, että Asari on valveilla. — Menisit edes puita liiteriin pilkkomaan, jos et muutakaan. Luulisi mokomalta ronkkien märkänevän, kun ei muuta kuin aina syrjällään. Sitten siltä vielä puruvesi juoksee pitkin poskia. Pyyhkisi suunsa edes.
— Etpä sinä enää välitä niistäkään pusuista, olipa tuo suu vaikka p—ssa.