— Kyl-lä. Jos minä ryyppäisin vaikka amiaakkia eli tervankusta. Häh?
Hiertiäinen oli tullut maistaneeksi aivan äsken, eikä ollut selvillä siitä, haisiko hänen henkensä viinalle.
— Elä amiaakkia. Pistät suuhusi vaikka neilikoita, niitä on kamarin pöytälaatikossa.
Jopahan kerran oli Hiertiäisellä, kähnijällä, kiire.
Parhaiksi kerkesi heittäytyä tuvan sänkyyn uudelleen, suussaan neilikkapuru, kun Hörödii astui tupaan.
— Millä asioilla sitä nyt meille? jurahtaa Asari ja sylkeä ruiskii. — Eihän niitä manuitakaan pitäisi olla, kun ei ole vielä tarvinnut mitään lainata.
— Eipä niitä manuita, sanoo Höröläinen. Vasta hetken perästä jatkaa:
— Sanovat sinun niitä viinoja viljelevän. Oli taas täällä käynyt
Turakka keittämässä.
— Vai sanovat. No näyttäkööt toteen sanansa. Ja saathan sitä haistella henkeäkin, koskapa kuulut sitä niin mielelläsi tekevän.
Hiertiäinen nousee istumaan valmiiksi sängyssään, jos niinkuin Hörödii haisteleisi, ja lennättää sylkiä lattialle.