— Mitä varten sinun piti narrata minut tänne, tämän kaakin rattaille ja tyhjää jälestä ajamaan? ärähtää nimismies. — Enkä minä tässä jouda viikkokausia makaamaan. Käännä koni takaisin kirkonkylään.
— Tuota… no, nimismies, kun se kylä on tässä ihan lähellä, ja jos nyt annetaan tämän hevosen leppyä, niin hyvä tästä tulee. Eikö minun olisi pitänyt niitä saamaria lähteä hätyyttämään, kun selkänikin polttivat?
— Kunpahan olisivat korventaneet niin, ettet olisi yhteen vuoteen päässyt paikalta liikkumaan, Hörökki, löylynlyömä.
— No, no, johan tämä on kunnian loukkausta, sanoo Hörödii.
Hevonen lähtee laiskasti lurppimaan, ja Hörödii pitelee varovasti ohjia.
— Vai kunnian… no nosta sitten juttu ja ota tuon kaakin hännästä vieraatmiehet.
Nimismies nauraa jo sille heittiöille, joka on hänet tänne narrannut.
Kärryt heittävät puoleen ja toiseen routaisella maantiellä, ja nimismiehen iso ruho tuntuu kipeytyvän. Kaivelee sisua ja suututtaa, ja kun ei saa muutakaan Hörödiille, niin sylkäsee vahvan syljen poliisin rinnoille.
Poliisi ei virka mitään, pyyhkii vain rintamuksensa.
Jonkun matkan päässä on mökki, ja hevonen täytyy jättää siihen. Matkaa on jatkettava jalkaisin. Se suututtaa yhä enemmän ärtynyttä nimismiestä.