Harakka-Antin Kustaava, uninen akan kuipelo. Puhuu kaikki asiat halki ja on karkea suustaan, viimeistä myöten. Kun sattuu pahalle päälle, nostaa helmansa ja pyllistää hyvällekin vieraalle, häikköläinen.
Hurjapäiseksi tekeytyvä Tanulan renki, että saa maata silloin kun nukuttaa. Ja Antin pojat, yöt järjestään piikatyttöjä metsästävät, rippikoulunkäymättömät jukurit. Ovat häntäkin, Bertiliä, jo monta kertaa nokasta vetäneet.
Ja sitten nämä kotoiset, Kenkkulaiset.
Aatami kuin patriarkka, muhoileva, syntilöistä haastava ja repijäistään korpiviinalla hoitava, ahnas naisiin, mutta ystävällinen ja hyvä jokaiselle.
Emäntä Karuliena, leikkisä, mutta kun tyttäriinsä suuttuu laiskottelusta, kiehuva ja purpattava kuin sotkupata. Työteliäs, mutta eräässä suhteessa hävytön, kun mistä oikein suuttuu.
Jooseppi kuin metsäläinen, villi ja voimakas, melkein hirvittävä voimissaan silloin kun sattuu maistamaan. Kuparinkiiltävä naama aina hiessä ja aamuvarhaisesta iltamyöhään raivaamassa. Tavallisen miehen työkalut eivät kestä miehen kynsissä, vaan pitää teettää ne vartavasten sepällä pajassa.
Joosepista vanhempi, Nuutti, uskoa harjoittava niinkuin isänsä, mutta hänkin kärkäs korpiviinaan, kun paha rupeaa viettelemään. Silloinpa Nuutti lähteekin monen päivän reisulle, metsiin, johonkin mökkiin ryyppäämään, ja palaa sieltä katuvana ja reen pajulla istuen veisaavana.
Jooseppia nuorempi Salomo on suvun vilkkain ja vikkelin vesa, viisaudessa nimensä kaimaan, tyttövekari ja naurattaja. Työtä hänkin painaa aamusta iltaan, mutta lauantaisin lähtee jo aamiaisilta tyttöasioille ja palaa vasta maanantaiaamuna. Salomo on taiteentuntija ja tarkastelee mielellään hänen maalauksiaan ja piirroksiaan ja tuo milloin mitäkin eriskummallisempaa hänelle metsästä. Pahkakeppejä, kiviä ja muuta.
Ja sitten Kylli, hänen rakastettunsa, hienohipiäinen, voimakastunteinen ja joka suhteessa sievä tytön tyllykkä. Ilmeinen Aino Kalevalan mailla, veikeä ja vallaton, rohkeita käänteitä tekevä ja sanoja sutkautteleva, oikea korven villi ja huumaava kukka. Häntä voisi rakastaa, sillä tavoin kuin hän voi naista rakastaa, vaikka ikänsä. Tuhansin verroin toista kuin joku helsinkiläishempukka.
Olihan talossa muitakin tyttäriä. Heta, vanhapiika, kärttyisä ja alituiseen jurnuttava miesväelle. Ja vaikka jurnutettavat asiat olivatkin muita, tiesivät räntäsateen alle joutuneet, että se oli siitä, että miesväki oli hänet jättänyt vanhenemaan ja homehtumaan.