Hän, Pentti, ei tahdo mitään. No, ehkä hän voisi kerran suudella noita
Hettan raikkaita, luonnostaan punaisia huulia.
Portaissa kolisee joku, ovi reväistään auki.
Hetta riistäytyy irti ja jää punastuen seisomaan.
Tirehtööri heittää palttoonsa, hattunsa ja keppinsä tuolille.
— Noo, eihän minua olisi tarvinnut niin säikähtää. Eihän tänne muut soittamatta pääse. Kyllähän minäkin osaan antaa oikean arvon tuollaisille sieville, herttaisille nypyköille.
Tirehtööri taputtaa Hettaa lanteille ja aikoo vetää polvelleen.
— Ei, ei; ei setä saa…
— Jassoo. Vai ei setä saakaan. No onko tämä pieni sievä nypykkä sitten niin kokonaan Pentin omaa…
— Minä vakuutan, meillä ei ole mitään sen kummempaa. Olen sanonut
Hettan irti ja se oli vain jäähyväisiä.
Tytön silmissä olivat taas kyyneleet.