II
Läpi lumisten metsien hiihtää Tuomas Niilonpoika toisten miesten jälessä ja seuraavina päivinä jo tavataan suurempia nuijajoukkoja, jotka taas lähtevät eteenpäin läpi äänettömien, raskaan lumen alla nukkuvien sydänmaiden, yhtyäkseen Pirkkalan seuduilla pohjalaisiin, joita sinne sanantuojat ovat kertoneet laumottain saapuvan. Kaikki voimansa täytyy Tuomaan ponnistaa pysyäkseen nuorempien kintereillä ja mieltä kalvaa epäilys, että tämäkin matka saattaa mennä yhtä huonoilla tuloksilla kuin entisetkin. Eihän tuntunut olevan mitään yksimielisyyttä talonpoikien joukossa, vaan majapaikoissa riideltiin, kenen neuvot olisivat parhaat ja kuka saisi olla johtajana.
Kokonaan toisin oli entisillä partioretkillä, kun vainolaista vastaan käytiin. Yksi määrättiin lähtiessä johtajaksi ja sitä kaikki tottelivat. Nyt käytiin aateliston taloissa ryöstelemässä ja kun kerran Tuomas uskalsi paheksua tällaista sodankäyntiä, sanottiin hänelle:
— Mikä sinä luulet olevasi, kun tulet muita komentamaan. Eikö sinulle muka tavara kelpaa. Verotetaan nyt mekin vuorostamme herroja, jotka ovat meidät nylkeneet puhtaiksi.
— Mutta se on kuitenkin väärin, jatkoi Tuomas.
— Ei tässä nyt katsota, mikä on oikein ja mikä väärin, vastattiin ja siihen sai Tuomas tyytyä.
Mieli tyyten lamaan painuneena aikoi Tuomas jo pyörtää takaisin, mutta isketyt haavat, joita kylmä viima vieläkin viilteli, vaativat jäämään toisten mukaan. Ehkäpä sittenkin nuijajoukko yhteisen päällikkönsä ympärille keräytyy yksimielisenä ja lopettaa ryöstelemisen voidakseen suorittaa tehtävän, jota varten on lähtenyt.
Jouluksi majoittuvat savon seutujen nuijamiehet muutamaan Götrik Fincken huovipäällikön taloon. Parin päivän hiihtomatka on enää pohjalaisten majapaikoille ja kun ei vielä ole mitään kiirettä sinne menolla, päätetään viettää joulu Olavi Simonpojan talossa oikein juhlahumulla. Edellisenä jouluna oli Akseli Kurjen lipullisiin kuuluva huovi, Mauri Skytte, elämöinyt miehineen Rautalammilla ja uudenvuoden pyhinä muissa naapuripitäjissä, särkien talonpoikien joulurauhan. Nytpä saatiin vuorostaan maksaa samalla mitalla, vaikka takaisinmaksu sattuikin tälläkertaa Hollolan voutiin, joka ei ollut milloinkaan mitään rauhattomuuksia talonpoikien keskuudessa harjoittanut.
Karjaa teurastettiin ja oluttynnyrit kiskaistiin suuren väentuvan permannon alta ja tapit lyötiin auki.
Eipä maltettu voitonmahdollisuuden huumaamana olla kerskailematta: