KAUPPATALO.
Korkealla järveen pistävällä niemekkeellä se seisoo alakuloisena ympäristöään katsellen ja niin kuin surren muisteleisi menneisyyttään. Alakuloiselta se näyttää: vainiot ovat auraamatta, multa saroilla syvälle painunut, heinäsarat juolavehnän vallassa, kauneimmat pihakoivut ja rantapuut kaadetut, ja rikkaruoho rehoittaa puutarhassa. Talon rappeutumista ei peitä rakennuksien laudoitus ja räikeät värit. Niiden läpi kuultaa: tämä on kauppatalo, unhotettu, unhotettu…
Talon rakensi metsänkävijä. Kesäisillä kalaretkillään soudellessaan päivän, kaksi, ison selän rantoja, osui hänen venheensä tuntemattomaan seutuun, joen uomaan, josta mies sauvoi ylös ja löysi salmen, rauhaisan ja iki-ihanan. Rannikkolehtoja ja kunnaita ja peltomaita, eikä yhtään asujaa, ei näkyvissä missään venhevalkamaa. Mies ihastui, nousi maihin kauneimman niemekkeen kärkeen, asteli ylemmä, käänteleikse, katseleikse, ja kauneimman paikan huomasi löytäneensä, salmeen pistävän niemekkeen, jolla korkea kunnas, parahiksi laaja ja sileäpintainen; rannoilla satavuotisia käkkyrämäntyjä, pohjoispuolella vankkaa kuusikkoa, ja kunnaan keskellä komea koivikko kuin uhrilehto, ja eikö liene uhrilehto ollutkin.
Mies päätti tupansa tehdä koivikon keskelle, saunansa rannalle ja venhevalkamansa rantamäntyjen suojaan hietaiselle poukamalle. Ja kun tupansa sai valmiiksi, ojitti ympäristön, rannoille viettävän kunnaan, ja kohta kalkahti karjan kellot takalistolla, joka oli jo hänen omaansa. Niin syntyi talo, ja Rauhaniemeksi mies sen nimitti, ja hän kiintyi siihen niin kuin kunnon mies voi kiintyä maankamaraan, johon on viimeisenkin hikipisaransa uhrannut.
Talo siirtyi hänen pojalleen, joka vuorostaan jätti sen perintönä pojalleen, josta tuli renttu. Rauhaniemellä oli jo naapureita, monta taloa rinnakkain salmen toisella rannalla. Läheinen kaupunki kasvoi ja tehtaita rakennettiin, yksi Rauhaniemen lähelle. Talon metsä pirstottiin tehtaissa ja metsän hinta meni kaupunkiin. Ja kun metsän hinta loppui, tuli talon vuoro. Sekin meni samaa tietä.
Rauhaniemelle seurasi valoisampi aika. Taloon tuli mies, jonka jokaisesta askeleesta talo kostui ja pellot höystyivät. Metsä sai rauhassa kasvaa, uusia peltosarkoja lisääntyi ja talon arvo nousi puolella, vaikka metsä oli hävitetty. Mutta miehellä ei ollut pääomaa. Velan kirous painoi häntä yöt ja päivät. Se seurasi häntä painajaisena metsään, metsästä kotiin, pelloille, niityille, navettaan ja viimeksi vuoteelle, jossa painajainen riisti unen.
Oletteko nähneet miestä, jonka koko olento uhkuu maahenkeä ja joka leveiden hartiainsa, ja vahvojen käsivarsiensa voimalla luo uusia peltosarkoja, raivaa niittyjä koskemattomiin korpiin, jalostaa karjansa, taistelee kontunsa puolesta, ja viimein sortuu: velka, voimakkaampi kuin hänen vuosien kuluessa uhrattu voimansa, ajaa hänet ulos. Oletteko nähneet velan sortaman miehen katsetta, kun hän talostaan lähtee ja sille hyvästit heittää? Siinä on itkua, särkevää uhmaa, vihlovaa huutoa, vaikka ääntä ei kuulu. Hän ei voisikaan huutaa tuskaansa julki, hän ei voi rukoilla korkeuksien jumalaa, jolta hän on turhaan apua pyytänyt. Mutta hänen sydämensä vavahtelee polttavassa tuskassa ja hän on sairas, kuolemansairas.
Oletteko nähneet hävitystä tällaisessa talossa, jota velan kirous painaa ja on saanut omistajan sortumaan. Oletteko katsoneet syvemmälle. Pinnalta ei mitään huomaa.
Talossa ei voida häviön edellä enää mitään töitä säännöllisesti toimittaa. Kohta seuraa huutokauppa, viimeinen ruoskan isku pois lähtijälle. Omistajan täytyy nähdä miten hänelle rakkaiksi käyneitä esineitä kannetaan pois ja raastetaan kotieläimiä, lyödään niitä, huudetaan ja nauretaan. Se on helvettihetki sille, joka maataan rakastaa.
Talo joutui nyt miehen käsiin, jolle pankeissa luvattiin kultaa. Hän viljeli tilaa herrasmiehenä, siksi että oli huvittavaa omata maatila kaupungin lähellä. Ei hän liioin omannut maahenkeä, eikä liioin viihtynyt peltosaroilla, joilla alkoi rikkaruoho yhä enemmän voittaa. Sitä peläten kylvettiin heinää peltosarkoihin, jotka voimattomuuttaan jo valittivat. Karjaa myytiin ja tilalle ostettiin uusia, jotka kohta kelpaamattomina myytiin teurastajalle.