Sen huomion tekee hänen vaimonsa, joka kestävänä seisoo miehensä rinnalla tuskan hetkellä.
Mies rientää ulos. Maanviljelyskalusto on jo myyty ja alle puolen hinnan. Väkijoukko siirtyy pihan toiselle puolelle, jonne on kasattu vaatteet ja huonekalut, astiat ja hopeat. Niiden ympärillä kiertelee väkijoukko äänekkäänä, heitellen syrjäsilmäyksiä isäntään, joka pihamaalla jäykkänä seisoo, kädet nyrkeiksi puristuneena.
— Kas noita hepeneitä — rähisee väkijoukko — ne ovat talon tyttärien varmaan.
— Ei käy herrat hienommissa…
— No voi sun saateri noita turkiksia.
— Näitä hienoja liinavaatteita minä huudan.
— Ja minä noita herrojen juoma-astioita.
Myytävänä on talon sohva, jossa hän, talon haltija, on sunnuntai-hetkensä viettänyt… parhaimmat lepohetkensä ja suunnitelmansa uneksinut.
— Kymmenen markkaa, yksitoista… ensimäinen ja toinen…
— Se on siirtynyt tänne hänen lapsuudenkodistaan. Siinä ovat hänen isänsä ja äitinsä nuoruutensa kauneimmat hetket uneksuneet.