Valkoisten joukosta on osa jäänyt punaisten ja ryssien saarrokseen. Päällikkö kävelee synkkänä ja lähetit odottavat määräyksiä. Ilta pimenee ja tuuli ulvoo kolkosti autioksi jääneen tuvan nurkissa.
Risto pyrkii päällikön puheille.
— Ei hän nyt ota ketään vastaan, on tärkeämpää mietittävää, sanotaan.
— Jospa hän nyt kumminkin ottaisi. Tärkeä olisi minullakin asia, pyyteli Risto.
Risto pääsee sisään ja päällikkö lyö kättä hänelle, niinkuin hyvälle toverille. On tullut tietämään; että Risto on parhaimpia joukossa. Eilenkin olivat hänen ja miestensä kuulat tehneet puhdasta. Kuumimpaan paikkaan oli Risto jäänyt pienen joukkueensa kanssa ja miehistä oli puolet jäänyt, mutta tärkeän paikan he puhdistivatkin. Mutta nyt olivat punaryssät päässeet tekemään kiertoliikkeen ja miehiä tulisi kaatumaan tulevan yön taisteluissa.
— No mitä Majamäki tahtoisi?
— Ajattelin vain, että kun minun joukkoni on varmaa, karaistua väkeä, niin ehkä minä saisin lähteä aukomaan tietä toisille.
Päällikkö katseli ihmetellen Ristoa. Olisipa puoletkaan hänen miehistään sellaisia kuin Majamäki tuossa. Silloin tulisi pian selvää.
— Mutta eihän sinulla ole kuin kourallinen miehiä. Puolethan meni eilen… Teitä on liian pieni joukko ja miten se tänä yönä muutenkaan…
— Mutta jos nyt kumminkin… Voin varmasti luvata, että me teemme tien selväksi, jos toiset sitten jälessä tulevat.