— Kuka meidät herättää?
— Anna.
— Siitä ei tule mitään. Silloin Tuurekin herää.
— Miina sitten. Hän nousee varhain kahvia keittämään.
— Se käy päinsä. Pyydetään Miinaa.
MITÄ ORAVAT ASIASTA ARVELIVAT.
— Kuru hoi! voi Kuru poikani! Nyt olemme hukassa. Siunaa itsesi ja kuole!
— Mikä on, äitiseni? Onko koiria metsässä?
— Voi Kuru poikaseni kunpa olisivatkin koiria — kunpa olisivat vaikka susia ja karhuja! Mutta ne ovat pahempia kuin sudet ja karhut: ne ovat koulupoikia! Ne kun metsään pääsevät, niin ne tuhoavat kaikki pikku elävät. Koulupoikia minä pelkään enemmän kuin koiria ja susia ja karhuja ja — ja — ja — Kuulehan kokonaista viisi koulupoikaa. Ne minä laskin varpaillani, sillä enhän minä osaa sormillani laskea.
— Istuppas tähän oksalle, niin kerron: