Kuusi, jonka oksilta tähdet ja kultakorut kimaltelevat, ei ole vielä sytytetty. Sen tummanvihreät havut imevät ahnaasti valoa ja levittävät vuorostaan pihkasta metsätuoksua huoneeseen. Se sanoo sanoja selvemmin, että nyt on joulu.
Hienolla pöytäliinalla loistaa hedelmämaljoja täynnään omenia ja pähkinöitä. Valonsäteet taittuvat pullojen särmiä vasten ja ohkasia laseja on ympärillä, kirkkaina kuin kaste, hauraina kuin onni.
Kaikki on odotuksessa.
Ulkona kyökissä on myös lämmintä ja valosaa. Padassa porisee hanhi, ja Liina seisoo juhlapuvussa liikuttaen puuroa. Hänen kasvonsa ovat sievät ja hän näyttää pikemmin neidiltä kuin palvelustytöltä. Hänen ilmeensä osottaa, että hän itsekin sen tietää, ja se näkyy siitä siroudesta, jolla hän kauhaa pitelee. Mutta hän onkin sisäkkö hienossa talossa. Hyväntahtosesti hän vain hoitaa keittäjättären tointa tämän pukeutuessa.
"Hyvää iltaa, Liina", sanoo nuorekas ääni oven avautuessa.
"Herranen aika kun säikähdin", sanoo Liina herttasimmasti hymyillen, eikä ollenkaan näytä säikähtyneeltä.
"Ymmärräthän, että olen märkä, sillä ilma on sumuinen, eikä minulla ole halua näyttäytyä sulhaselle ennenkuin olen hienoissa pukimissa." — Tulija on parinkymmenen vuoden ijässä oleva nuori mies.
"Missä on äiti?"
"Rouva on pukeutumassa, mutta kai hän jo on valmis, herra voi mennä salonkiin, siellä ei ole ketään ja rouva tulee kohta. Minä en voi lähteä puuron takia."
"Ei tarvitsekaan Liina. — Täälläpä on lämmintä ja hyvää! — tahdotko viedä nämät sitten huoneeseeni?" Hän asetti laukun ja päälysvaatteet tuolille.