Poistuessaan oli hän havaitsevinaan voimainsa ja rohkeutensa kasvaneen, ja heti kun tuli täysi päivä, tiedusteli hän kuninkaan kartanoa.
Uppsalassa vallitsi kaamea hiljaisuus, sillä olihan Torin päivä. Ei saatu koskeakkaan värttinään tai tehdä muuta pyörivää työtä, ei keriä eikä luoda kangasta, ei puolata eikä kehiä. Myllynkivi ei pyörinyt sinä päivänä, eikä kukaan ajanut rattailla. Mutta kaikki paikat oli laastu ja puhdistettu, sillä seuraavana yönä saattoi tapahtua, että Tor itse tai Frigga tuli vieraisille, ja silloin kuuli talonväki eukon kehrätä hyrryttävän aamunkoittoon asti.
Kuninkaansalissa näyttivät kaikki hyvin vakavilta, ja Adils istui korkeana ja synkkänä lieden lähettyvillä. Vaikka olikin kesä, paloi pesässä tulonen puhdistukseksi ja suojaksi pahoja henkiä vastaan. Adilsia kaunistivat lukemattomat korut, ja ruskea tukka valui suorittuna harteille asti. Hänen vaimonsa Yrsa leikkasi sitä parhaillaan leveillä rautasaksilla; sakset olivat samaa lajia, jota vielä tapaa maalla ja jota sanotaan keritsimiksi. Sellaisilla saksilla leikattiin siihen aikaan kuningasten tukkaa.
Adils katsahti tuikeasti Öjariin ja painoi sormen huulilleen merkiksi, ettei hänen pitänyt puhua kovaa. Mutta Yrsalle kuiskasi hän: "Ymmärrän, että tuo mies on Tole Suurseppo, jota olen kutsunut luokseni. Anna hänelle Sveagris-rengas korjattavaksi. Ja valikoi hänelle samalla muutamia pukuja minun omasta vaatevarastostani! Noin kurjassa mekossa ei sellaisen suuren taitoniekan sovi kuljeskella minun talossani. Hänestä on tuleva minun kultaseppieni päämies."
Yrsa avasi arkun ja otti sieltä kultaisen renkaan ja Adilsin huonoimmat vaatteet, sillä hän tiesi liiankin hyvin Adilsin olevan kovin saidan. Syli täynnä tavaraa astui hän ovea kohti. Mutta sali oli suuri, ja kun hän oli ehtinyt Öjarin luo, hymisi hän Adilsin kuulematta:
"Tao taitavasti miekka
Pojalleni, Pohjan sankarille,
Ventona mi vierastaloss' istuu.
Varoita ja varo!
Nahkakaatut köyristävät selkää,
Silmää pyörittävät seinän pylväät."
Ne olivat hämäriä sanoja, mutta Yrsan ääni tuntui niin suruiselta ja uskottavalta. Kiertelevät kauppamiehet olivat usein kertoneet Öjarille kuninkaankartanosta ja Yrsasta. Hänen ensimäinen puolisonsa oli kaatunut taistelussa Adilsia vastaan, ja tämä oli sitten ottanut hänet mukaansa, vaikka hän oli vain pakosta suostunut. Hänen poikansa ensimäisestä aviosta, suuri soturikuningas Rolf Krake Lejrestä, Själlandin saarelta, oli nyt saapunut tänne, kaksitoista parasta miestä mukanaan. Ja hän majaili nyt vierastalossa odottamassa isänperintöään, jota rikas Adils ei tahtonut hänelle luovuttaa.
Öjar otti siis vaijeten vastaan sekä Sveagrisin että vaatteet ja asteli niin talon pajaan.
Hetkistä myöhemmin kuului kuninkaansalin ovelta kamalaa melua. Siinä tuli nyt oikea Tole, joka vihdoinkin oli ehtinyt perille etäiseltä suoltaan. Kun hän heitti selästään väkivasaransa ja työkalusäkkinsä, kumisi koko talo, ikäänkuin olisi itse Tor ajanut ovesta sisään ukkosenjyrinöineen.
Adils viittasi häntä olemaan hiljaa. Mutta Tole oli niin monena sekä huonona että hyvänä vuonna seisonut kalskahtelevan alasimensa ääressä, että hänen oli vaikeata kuulla hiljaista puhetta. Hän ventturoi peremmälle kieroilla jaloillaan, ja jokainen askel näytti kielletyltä pyörintäliikkeeltä. Tuon tuostakin pyyhkäisi hän mekostaan kädellään nokea vähemmäksi. Ja sitten pisti hän käden korvansa taakse ja huusi niin kovaa kuin suinkin jaksoi, ettei hän ymmärtänyt mitään.