Kuningas ällistyi kysyjän arvoa-antamattomasta äänestä, ja niinkuin äkkiä auvenneen taikalyhdyn valossa näki hän miten väsyneesti ja kylmästi hänen lähimmätkin suosikkinsa hänen ympärillään tuijottivat häneen.
— En, — vastasi hän vitkastellen, mutta lehahti tulipunaiseksi, ja kaikki ymmärsivät, että hän valhetteli.
Silloin sammui raivoisaksi vimmastuneelta marskilta viimeinenkin kunnioituksen ja uskon kipuna. Hän rupesi sen harmin ja epätoivon ääneksi, joka oli kytenyt kaikissa jo päiviä ja kuukausia. Totuudenrakkaudestaan huudettu kuningas oli yhdellä kertaa alennettu haavoitetuksi sotamieheksi, joka oli käyttäytynyt tyhmästi ja nyt tahtoi päästä pelistä karkeilla verukkeilla. Hän ei arvellut. Tilin hetki oli tullut. Hän ei enään voinut itseänsä hillitä. Hänen täytyi saada kostaa ja rangaista ja nöyryyttää. Hän ei viitsinyt teeskennellä uskovansa valhetta. Hän ei viitsinyt edes käyttää tavanmukaista puhuttelusanaa.
— Jaa, jaa! — huusi hän hevosen selästä. — Niin tekee herra aina!
Jumala suokoon että herra antaisi minun määrätä!
Samalla käänsi hän hänelle selkänsä.
Kuningas istui liikkumatta paarilla. Koko sotajoukon edessä oli hänet häväisty, ja hänen ujoutensa ja halunsa karttaa riitoja oli vietellyt hänet malttamattomaan, raukkamaiseen yksinkertaisuuteen. Hän ei voinut peruuttaa sanaansa joutumatta vielä enemmän häpeän alaiseksi. Hänen omat miehensä olivat kuulleet hänen valhettelevan niinkuin tutkittavan kuormakuskin. Alennus, johon hän ihmisenä oli joutunut, oli hänestä vaikeampi kestää kuin kruunun menetys. Hän tahtoi rynnätä ylös, hypätä ratsun selkään ja temmata mukaansa syvät rivit, hänen miehensä, jotka vielä uskoivat että hän oli Jumalan valittu. Mutta kivistävä jalka ja suuri heikkous sitoivat hänet. Posket vielä hehkuivat, mutta se oli kuumetaudin punastusta, ja ensi kerran vapisi miekka siinä kädessä, jota hän nyt tuskin jaksoi nostaa.
— Paari rintamaan! — huusi hän. — Paari rintamaan!
— Ratsuväki ei ole vielä ehtinyt esille, — riensi Gyllenkrok kiivaasti sanomaan. — Onko mahdollista että tappelu voidaan jo alottaa?
Nyt ne marssivat, — vastasi kuningas rasittuneesti, — ja vihollinen tuo linjoistaan jalkaväkeänsä.
Silloin jätti Gyllenkrok kuninkaan Jumalan huomaan ja nousi ratsunsa selkään kaartin vierelle, joka jo eteni ja ampui ensimmäisen yhteislaukauksensa.