"Tämä on minun autuaan herrani lahja luostarille", sanoi Birgitta.
"Rukoilkaa hänen sielunsa puolesta!"
Sitten pyhiinvaeltajat alkoivat lähetä ovea. Ihmettelevä pieni Ingeborg ja herra Egard sairassauvoineen ja ankara Märta, joka tuimasti rypisti kulmakarvojaan, pysähtyivät hautakiven ääreen, mutta kun Birgitan oli mentävä Kaarinan ohi, veti hän tämän puoleensa niin rajusti, että herra Kaarlekin, joka koko ajan oli seisonut kalistellen rautapaitaansa, kävi hiljaiseksi.
"Sinä olet minun kultakutrini", Birgitta kuiskasi niin hiljaa, ettei kukaan voinut kuulla. "Oletko koskaan oikein tarkasti katsonut minua silmiin? Tee se nyt. Minkälaiset ovat ne silmät?"
"Ruskeat, onnelliset… Mutta miksis kysyt sitä, äiti kulta?"
"Se on minun salaisuuteni."
Hän painoi Kaarinan vieläkin lähemmäksi sydäntään ja irrotti rukousnauhastaan ristiinnaulitunkuvan, jonka Birger Pietarinpoika oli kalkutellut talviroihun ääressä Finston talossa. Sen hän pani tyttärensä sormien väliin, ja Kaarina tunsi sen jääkylmäksi.
Nyt asettui maisteri Pietari pyhiinvaeltajain eteen korkeine mustaksimaalattuine puuristineen ja viritti katumuslaulun. Hänen takanaan seurasivat Birgitta ja Dannäsin rouva Ingeborg ja nuoret kappalaiset Gudmar ja Maunu, jotka kantoivat rouvien laukkuja, ja monet palvelijat, puhtaastieläjät ja ritarit, jotka kaikki samana aamuna olivat ottaneet sauvan. Vähän ajan perästä saattoivat lapset ja muut jälellejääneet luostarimäeltä nähdä pyhiinvaeltajain hitaasti ja askel askeleelta kulkevan yli itägöötalaisten maan, ja ylhäällä kammionaukolla seisoi pyhä Gerechinus, harmaa parta painettuna ristikkoa vasten.
VI
Joka kerta kun pyhiinvaeltajat lähestyivät kirkkoa, alkoi kello läpätä, mutta he eivät kääntyneet eivätkä katsoneet taakseen, vaan lauloivat ja sitten taas lukivat kirjojaan.
Niin he vaelsivat hamaan iltaan, päivät pääksytysten läpi asumattomien metsien ja yli kankaitten ja lampien. Vihdoin he matkasivat eräällä kauppalaivalla ja laskivat maihin Saksan rannikolla, ottaakseen jälleen säkkinsä ja sauvansa. Välistä heidän helteisenä syksypäivänä levätessään vieraanvaraisessa luostarissa kokoontui portin ulkopuolelle köyhiä ja sairaita, jotka jo olivat kuulleet kerrottavan Pohjan tuntemattomien maiden hurskaasta ja ihmeitätekevästä naisesta. Augsburgissa pyhiinvaeltajat istuivat piispan pöydässä, päivän ja pölyn mustaamina he nousivat Memmingin synkkien muurien kätköön, ja yhä korkeammalle kohosi lumihuippuinen vuoristo.