Dannäsin Ingeborg irrotti kätensä puurististä ja kuiskasi: "En voi enää tukea ristiä, rakas Briitta-äiti. Koko päivän olen kulkenut kuumeessa, ja voimani ovat lopussa."
Hän sivalsi taapäin hiuspalmikkonsa kuin unennäkijä, jonka muistoa vielä suloiset näyt hämärryttävät. Vasta nyt huomasi hän, että pölyn peittämä kaapu oli joutunut epäjärjestykseen ja hän suori sen laskokset. Simpukanmuotoista hattua, joka riippui kaulaan kiedotussa nuorassa, hän koetti myös panna päähänsä, mutta hänen leveät ja muuten niin voimakkaat kätensä vaipuivat väsyneinä alas.
"Sinä olet sairas, ja minä saatan sinut levolle", sanoi Birgitta ja jätti puuristin nuorille kappalaisille, tarttuen ohuilla käsillään ystävänsä käsivarteen. He menivät salin läpi, ja tanssivat parit pysähtyivät ja valaisivat heitä kynttilöillään ja kysyivät maisteri Pietarilta:
"Ken on se pieni nainen, joka on niin voimakas kapeine käsineen ja jonka niskaluu käy sitä jäykemmäksi, mitä uteliaammin me häntä kurkistelemme?"
"Hän on Vitsa papinselässä!" vastasi maisteri leppeästi hymyillen.
Hän auttoi ylhäisiä ruotsalaisia herroja saamaan paikan pöydässä, ja vaikka nämä juuri kaupungin portilla olivat käyttäneet hyväkseen eväsreppua ja syöneet kyllikseen, kutsuivat he edeskäypää ja tilasivat kaikkein kalleimpia ruokalajeja näyttääkseen, että heillä oli rahaa ja että he olivat ritareja. Köyhemmät sitävastoin asettuivat minne saattoivat, penkeille ja lattialle tai vaunuihin pihalle, ja maisteri meni kaikkien luo, ohjasi ja järjesti. Alati hän oli yhtä iloinen, joko sitten väsyneet nurisivat tai kotiinkaihoavat pyysivät lohdutusta, ja vasta kun jokainen oli löytänyt makuupaikan, toivotti hän hyvää yötä ja meni tyhjäin keittiöön, jonka Birgitta oli saanut luovutetuksi itselleen ja sairaalle ystävälleen.
Pieni tiililamppu loi valoaan pöydältä, ja lattialla makasi Dannäsin Ingeborg isolla patjalla. Poimuisessa sarassaan ja huntu syvään alas vedettynä istui Birgitta hänen takanaan liedenkulmalla niinkuin viisauden harmaa yölintu istuu oksallaan metsässä.
Ingeborg nousi istualleen ja laski molemmat hänen kätensä päälaelleen.
"Vanhan ystävyytemme nimessä, paranna minut! Koko matkan olen nähnyt sinun tekevän mitä suurimpia ihmeitä kätten päällepanemisella."
Birgitta rukoili äänettömän rukouksen, ja maisteri näki, kuinka hänen huulensa liikkuivat.