"Kyllä, vieras vaimo", hän sanoi puolikovaa, "tämä on Rooma, jonka jokaisessa vuohipaimenessa on enemmän kuninkaallisuutta kuin ruhtinaissa ja ritareissa. Jumaloi pyhää Liviusta ja pyhää Senecaa, marttyyriä, että he, lahjottavat sinulle valoisan hyveensä. He eivät maanneet eivätkä hourineet huoneennurkassa, eikä heidän tarvinnut ruoskia itseään tullakseen yleviksi. Rukoile heitä valaisemaan sielusi. Mitä sinä tiedät Roomasta? Et niin mitään! Kiltti muoriseni, tässä on ropo ja ole hiljaa!"
Birgitta nousi niin kiivaasti, että hän kadotti kaikki kerjäämänsä rahat, jotka olivat hänen sylissään.
"Tiedätkö sinä itse, kenelle puhut? Minä olen maan mahtavain sukulainen."
Kansa alkoi viheltää sormiensa lomitse ja sorista, — ja eräs kerjäläinen huusi puoleksi laulaen:
"Köyhä ruhtinassuku, joka kantaa mokomia kurjia ryysyjä!"
Pyhiinvaeltaja asettui suojelemaan kumpaakin naista.
"Hiljaa, herrasmiehet", hän sanoi rahvaalle, "hiljaa, herrasmiehet. Aina olitte te ennen ritarillisia naisille, päivinä, jolloin Rienzi oli kansantribuuni. Missä on nyt sankarinne?"
"Fraticellien ja villien erakkojen luona vuoristossa!" vastasi kerjäläinen. Toiset äänet huusivat: "Maanpakoon ajettu, karkotettu lastensa luota, pannaanpantu, syytetty harhauskosta…"
"Se hän onkin", mutisi Birgitta, "siserooni ja hupsu hän on."
Kansa tahtoi temmata hänet portailta maahan, ja salaa asestetut miehet kuiskasivat rauhattomina pyhiinvaeltajalle.