Kun laulu oli loppunut, antoi Birgitta merkin kaikille asettua pöytään ja alottaa iltasen, mutta maisteri Pietari, joka istui häntä lähinnä, kuiskasi:
"Sinun iloinen mielesi ihmetyttää minua paljon vähemmän kuin luulet.
Joukko tiesi hyvin, kuka olit. Ei kukaan sanonut sinua kerjuriakaksi.
Rooma alkaa tuntea sinut. Kuninkaan sukulainen saat olla ja
harhauskoinen, joka lähettää kurituskirjeitä paaville ja piispoille.
Sellainen ei tuota sinulle sydäntuskaa, Briitta-äiti."
Birgitta tulistui silmänräpäykseksi, mutta punastus muuttui avoimeksi ja miltei vallattomaksi hymyksi:
"Maisteri", hän vastasi yhtä matalasti. "Ehkä nyt alkaa se myötäkäyminen."
Paisti oli jo jaettu ja syöty, kun palvelijan, joka toi soppamaljaa, täytyi väistää ovessa kutsumatonta ja odottamatonta vierasta. Talon katsastaja siinä astui sisään. Laihana ja pitkänä mustankäherine hiuksineen ja kotkannenineen hän asettui pöydän eteen, ja kumarrettuaan ja tartuttuaan molemmin käsin sauvansa sakaraan hän lausui jäykästi ja arvokkaasti:
"Hyvä rouva! Teidän pitäisi useammin ajatella, että kenttä tuolla ulkopuolella on mestauspaikka. Tuolla te itse voitte nähdä kivijalustan, jota vielä harmentaa hiili ja tuhka ja jolla moni syntisparka on saanut tehdä tilinsä tämän maailman mahtaville. Totisesti, maa ei ole taivaanvaltakunta, mutta te ette voi tehdä ihmisiä paremmiksi kuin Jumala on heidät luonut. Te käskette paavin palata Roomaan ja vertaatte häntä Juudakseen ja Lusiferiin ja sanotte taivaan kuningatarta rakkaaksi anopiksi. Te menette paroonien ja piispojen luo ja poltatte heidät helvetillä, jonka käytäviin ja kätköihin teidän täytyy olla erittäin perehtynyt. Te puhutte näkymättömästä kirkosta, kiihotatte köyhiä rikkaita vastaan ja salaatte kuljeskelevia fraticellejä huoneisiinne. Hänen ylhäisyytensä kardinaali, paavin oma herra veli, jolla on valta tässä talossa, suvaitsi jo aikaa sitten sopivasti ja ystävällisesti huomauttaa teitä toisesta asuinpaikasta, koska hän itse tarvitsi huoneitaan. Minä näin teidän itkien harhaavan pitkin katuja majatalosta toiseen ja minä kirjotin ja sain aikaan muutoksen." Katsastaja katsoi keppiinsä ja kieputti sitä sormiensa välissä.
"Siitä ovat ajat muuttuneet, hyvä rouva. Rahvas alkaa taas huutaa tribuuniaan Cola di Rienziä, eikä huolestuneilla parooneilla ole enää varaa palkata vartiostoa kaupungin eri sokkeloihin. Tänä yönä minä tahdon Orsinin sotilailla häädättää roskajoukon, mutta sitten te saatte etsiä itsellenne uuden kodin tai muuttaa kadulle paljaan taivaan alle!"
"Seis, ystäväni!" huudahti Birgitta katsastajalle, joka heilautti keppiään kaaressa ja kääntyi mennäkseen. "Ei maksa vaivaa kutsua Orsinin sotilaita, sillä ilman Jumalan tahtoa ei niin hiuskarvakaan koukistu päässäni."
Hänen vielä niin puhuessaan alkoi ukkonen jyristä ja sataa rankasti. Sammuvin soihduin ja alasvedetyin hatuin hajaantui kansa ympäri kenttää. Katsastajaa alkoi paleltaa, vaikka ilma oli hiestävä. Hän katsoi milloin ikkunaan, milloin Birgittaan, joka veti povestaan kirjeen ja laski sen eteensä, käden koskettaessa murrettua sinettiä.
"Eräs roomalainen ystävättäreni on tänään kirjoittanut minulle ja tarjonnut taloaan, jonka voimme nähdä täältä Campo di' Fiorin toisella puolen. Todellakin, maisteri, myötäkäyminen alkaa, ennenkun tunnen itseni mahdolliseksi sitä kohtaamaan."