"Vaikka maailmassa oli harvat henkilöt osallisina siinä messussa, oli kuitenkin koko taivaan sotajoukolla ja kiirastulen sieluilla lohdutuksensa siitä. Pyhä Henki, hurmanhenki, tule ja valaise minun tietäni ja opeta minut niiden miesten ja naisten kaltaiseksi, joiden minä juuri kuulin laulavan kanssamme korkeudessa. Tulista minun ylpeyttäni tuskassa, niin että sen voi takoa sinun salamoitsevaksi säiläksesi. Kaikki tahdon uhrata, kaikki kärsiä. Anna minun kadottaa koti ja ystävät, anna minun kadottaa omaisuus ja kulta. Tästä hetkestä alkaen tahdon kääntää kaiken intoni hengen asioihin… Sinulla on oikea mieli, Pietari, lapsenmieli, rauhanmieli, joka sytyttää muut. Tahdotko tulla minun maisterikseni ja rippi-isäkseni Mattiaksen jälkeen? Hän on väsynyt minuun ja aikoo seurata kuningas Maunua ristiretkelle, josta ennustan onnettomuuksia."
"Maailman ääriin tahdon sinua seurata, jos Mattias sen myöntää."
Maisteri Mattias huokasi raskaasti.
"Sisar ja rouva", hän sanoi. "Minä olen johdattanut sinut tiedon polulla epäilyksen jyrkänteelle asti. Minä puhuin sinun kanssasi italialaisista ja latinalaisista runoilijoista. Minä opetin sinulle, että pyhäinkuvat ovat kuollutta puuta ja että pyhät isät olivat vain ihmisiä, jotka saattoivat erehtyä, ja minä laskin kirjojen kirjan helmaasi ja istuin sitten merkitsemässä muistiin, kun sinä ennustit. Väsynyt en ole, mutta me olemme tulleet tienhaaraan, etkä sinä halua enää rinnallasi vastaansanojia, vaan pehmeitä mieliä. En voi seurata sinua vaaralliselle polulle, jonka nyt valitset, mutta tätä eroa en kestä. Ajattelen sitä aina, ja se jäytää rikki kaiken sieluniloni, sillä ystävyytemme oli suloinen, ja minä kaipaan nyt kalsketta ristinlippujen alla. Yhtä vaadin kuitenkin sinulta, rippilapseni, ennenkun luovun vanhasta toimestani. Ripitä itsesi ja sano, mikä äsken ratsastaessasi painoi mieltäsi."
Birgitta seisoi molempien miesten keskellä alasluoduin silmin ja pää hieman kallellaan niinkuin oli ylhäissyntyisten naisten tapa.
"Ei, ei, ei nyt", hän vastasi, eikä hän täysikasvuisten lasten äitinä tuntenut neuvottomuutta miesten edessä, vaan tarttui heidän käsiinsä vapaasti kuin taistelutoveri ainakin. "Ennenkun nukun tahdon tunnustaa kaikki, mutta älä samenna nyt onneani niin raskailla ajatuksilla äläkä puhu erosta… Maisteri, anna minulle lupa luoda silmäni ylös ja olla iloinen!"
"Olkoon se sinulle suotu täksi illaksi!"
Birgitta katsoi ylös yölinnun suurilla silmillä, jotka näyttivät tunkevan läpi pimeän ja erottavan kaiken sen, mikä muilta oli salassa.
"Tämä on viimeinen iltani, ennenkun alan uuden tien. Se on levähdyshetki tienhaarassa. Aterioikaamme nyt yhdessä!"
Hän vei heidät kanssaan tornikamariin, jossa valkea liekehti kattilan ympärillä, ja kaikin istuutuivat he nauttimaan sitä hyvää, mitä lukkari oli kattanut lattialle. Itse täytti lukkari kauhan kattilasta ja ojensi sen veripunaisilla käsillään ensiksi Birgitalle ja sitten miehille. Lunta tuiskusi sisään hatarasta luukusta, sirottaen hienohohteisen vanan Birgitan jalkoihin asti, mutta Birgitta ei kylmästä piitannut.