Arabialaiset kiipesivät ylös ja tarttuivat miehiin ja naisiin vyönuorista, nostellen heitä vaaruviin veneisiin kuin tavaratukkeja. Kohta kun pyhiinvaeltajat laskivat jalkansa rannalle, kumartuivat he suutelemaan maata. Sitten levättyään ja kuivattuaan vaatteensa ja koottuaan muutamia maalle ajautuneita esineitään he alottivat matkansa Saronin vehmaan tasangon halki, missä hiljaisuus oli niin syvä, että lentoon lehahtavan kyyhkysparven viuhina sai heidän hevosensa ja aasinsa hätkähtämään kuten vaaran uhatessa. Verkkaan ja melkein aina laulaen he kulkivat miehenkorkuisten kaktuspensaitten lomitse, joiden okaiset kilvet näyttivät ennemmin kuuluvan merenpohjan hämärään kuin aurinkoiseen yläilmaan, mutta vähitellen harvenivat pistävät pensasaidat, ja Ramlen torni tuli näkyviin. Silloin levähti joukko muutamassa kallellisten palmujen metsikössä, ja ikivanhan öljypuun juurelle, joka suhisi palmujen keskessä, pystytti maisteri Pietari alttarin kivistä ja turpeista, ja ylimmäksi hän asetti mustan puuristin, jonka hän oli pelastanut laineista. Sitten hän polvistui ruohikkoon, veisasi messun ja rukoili rauhaa ruton ja taudin tuhoamalle kotimaalleen.
Tuon tuostakin kuhisi kyyhkysparvi läpi ilman. Sidotut hevoset tömistivät ja aasit inuivat, mutta yhtä kerkeään palasi hiljaisuus taas, ja vaikka maisteri puhui hyvin hiljaa, kuulivat kuitenkin kaikki.
"Rouva Birgitta Birgerintytär!" hän sanoi vihdoin alttaripalveluksen päätyttyä ja kääntyi päin, ja hänen takanaan kuvastui puuristin varjo nikamaiseksi vääntyneellä öljypuun rungolla. "Sinun ajallinen vaelluksesi lähenee loppuaan, ja sinä olet saavuttanut ikävöimäsi määränpään. Autio maa on edessämme. Ristiritarien suuret kuninkaat maatuvat mullassa, ja jo aikoja sitten mursivat Saladdinin veriset kirveet Jerusalemin portit. Ramlen ystävälliset fransiskaaniveljet antavat meille varmasti tänä yönä majan, ja Jerusalemissa me saamme turvallisen suojapaikan luostarissa, mutta yltympärillä on vihollismaa. Niin on meidän itsemmekin: me olemme saaneet turvallisen linnotuksen omassa sydämessämme, mutta ulkopuolella on maailma yhtä paha kuin ennenkin. Kuitenkaan se ei enää paisko kiviään jälkeemme. Rauhan öljypuun alle olen vihdoinkin saanut pystyttää Birgitan alttarin, ja ylitsemme lentävät kyyhkyset. Vadstenassa nousevat jo muuritelineet, ja pian vihitään luostari. Pilkka on laantunut, ja sinun viimeisestä toivioretkestäsi on tullut voittoretki. Kaikki, mitä sinä omasta puolestasi olet elämältä pyytänyt, olet sinä saanut. Mitä hellimpänä ja onnellisimpana sisarena sinä polvistut tyttäresi ja poikasi keskellä, huolissasi heidän ja oman riemusi puolesta, jonka kova sanasi saattaisi sumentaa. Pohjatuuli on muuttunut lauhaksi läntiseksi. Luo silmäsi alas, rouva Birgitta! Ennen sinulla oli tapana tunnustaa syntisi ääneen. Tee se nytkin!"
Birgitta loi silmänsä alas ja punastui kuin nuori neitsyt.
"Miksis punastut ja miksis olet vaiti?"
Punastus nousi vieläkin tummempana otsalle asti. Birgitan hämmennys oli niin suuri, että hän unohti pitää käsiään ristissä ja tunnusteli nuoraa. Hän kohotti luvatta katseensa ja silmäili jäykästi maisteria.
"Nyt en ymmärrä sinua enää, rakas rouva… Pitääkö minun kehottaa sinua puhumaan kunniallisesti ja avoimesti?"
"Maisteri", kuiskasi Kaarina, "mitä tahdot sinä äidin sanomaan sinulle, jos hänellä ei enää olekaan pahoja ajatuksia ja pyyteitä omallatunnollaan?"
Silloin kohisi ikivanha öljypuu, jonka alla niin monet pyhiinvaeltajat olivat nyyhkyttäneet, ja toivioretkeläiset värisivät ilosta.
"Sinä nöyryytät minua liiaksi, lapsi, jos luulet joutuneeni moiseen itsesokeuteen", vastasi vihdoin Birgitta, epävarmasti ja kauan etsien jokaista sanaa. "En vain tapaa oikeata vastausta… Myötäkäymistä, joka on tullut, en ansaitse… Sen alkamisesta asti olen tuntenut itseni heikoksi ja tahdottomaksi… ja häpeillyt kuin kerjäläisakka, joka on saanut paljon runsaampia ja oivallisempia almuja kuin esiliinaan mahtuu… Monet ajat minä unohdan, että olen olemassakaan. Ajatukseni jättävät minut. Kun maisteri tekee minulle kysymyksiä omasta itsestäni, pitää hänen senvuoksi myös ensin antaa minulle miettimisaikaa, kootakseni ne niinkuin paimen kokoo vuohet, ennenkun hän voi tehdä niistä tilin isännälle… Minä kuulen äänien puhuvan, ja kaikki omaiseni, jotka menivät pois, vetävät minua vieläkin lähemmäksi puoleensa kuin eläessään. Taivas on avoinna, ja minä kuulen enkelien harpunsäveliä!" Maisteri otti puuristin alttarilta ja asettui pyhiinvaeltajain eteen.