"Miksi ette mene itse?"
"En halua menettää mitään tilaisuutta kaupantekoon, ja päällikköhän voi saapua tänne sillä aikaa kuin olen poissa."
"No onhan tuo niinkin. Muistakaa kumminkin pyytää anteeksi, ettette tule itse."
"Tietysti ja ilmoitanpa vielä syynkin."
Kirje oli pian valmis ja Märssyraaka sai käskyn viedä minut hänen majesteettinsa, kuudellatoista tykillä varustettuun Rover-nimiseen prikiin.
Huomasin, että tyrskyjä vastaan meneminen olikin aivan toisenlaista hommaa kuin tuleminen maihin niiden halki, ja vaikka se ei olekaan niin vaarallista, on se kumminkin paljon vaivalloisempaa. Se ei aiheuttanut mitään tuollaista riemuitsevaa tunnetta kuin aallon harjalla liukuminen oli minulle tullessa suonut.
Pääsimme niiden läpi sen suuremmitta vaurioitta, saimme ainoastaan hieman vettä veneeseen ja pian olimme Roverin sivulla.
Muudan laskuportaitten vieressä oleva vahti kysyi minulta mitä halusin ja vastattuani tuovani kirjettä kapteenille käski hän minun kiivetä sukkelasti kannelle paria käytettäväkseni heitettyä köyttä myöten. Tartuin niihin ja päästyäni kannelle menin perälle unhottamatta isäni määräystä, miten minun oli tervehdittävä.
Hämmästyin nähdessäni jokaisen erikoisosan puhtauden ja sirouden, mutta minulla ei ollut paljon aikaa osoittaa ihastustani, sillä eräs merikadetti kysyi minulta heti, mitä halusin. Vastasin hänelle tuovani kirjettä kapteenille.
"No antakaa se sitten minulle", sanoi hän, ja otettuaan kirjeen minulta meni hän erään peräkannen ylihangan puolella kävelevän upseerin luo ja tehden kunniaa antoi kirjeen tälle.