Toistin hänelle sen olevan mahdotonta ja vihdoin hän lopetti kehoituksensa sanoen: "Hyvä on! En ymmärrä valkoisen miehen syitä, mutta jos musta mies saa hyvän ja sievän naisorjan, menee hän tämän kanssa naimisiin."
Uusi majani alkoi pian näyttää kodikkaalta, ja Kareman käskystä toivat kaikki kylän asukkaat paaluja, olkia ja pajunkuoria sen kuntoon saattamiseksi. Ennen iltaa olivatkin palvelijani, sillä orjiksi en aikonut heitä milloinkaan nimittää, laittaneet suojat ja varastohuoneeni melkein valmiiksi.
Seuraavana päivänä saimme ne kuntoon, ja sitten menin Kareman kanssa valitsemaan kylän ulkopuolelta maapalasta, jonka sain viljeltäväkseni ja johon hän antoi minulle siemenet. Tom jäi vielä siksi päiväksi luokseni ja auttoi minua lahjojen valitsemisessa uusien kansalaisteni etevimmille miehille hänen isänsä minulle antamista tavaroista. Emme silloin unhottaneet pappiakaan, joka oli toimittanut tuon veljeysliiton Kareman ja minun välilläni. Seuraavana päivänä läksi Tom palatakseen Jack Spratin kylään, ja sanottuaan minulle hyvin lämpimät jäähyväiset nousi hän tuohon samaan kanoottiin, jolla olimme tulleet ja läksi melomaan myötävirtaan.
Hänen matkustettuaan tunsin oloni hyvin yksinäiseksi, sillä vaikka olinkin nyt Kareman veli, en voinut puhua sanaakaan hänen kanssaan, enkä tiennyt ollenkaan, miten pitkäksi ajaksi minun oli jäätävä sinne asumaan. Kumminkin sain lohtua ajatuksesta, että voisin olla vielä paljon huonommissa olosuhteissa, ja päätin käyttää käsilläolevia olosuhteita niin paljon hyödykseni kuin suinkin mahdollista.
Huomasin pian oppineeni niin paljon alkuasukasten kieltä, että sain heidät ymmärtämään tarkoitukseni. Sain työtä tarpeeksi kuluttaakseni päiväni ruvettuani seuraamaan palvelijaini toimia ja viljelemään maatani, metsästämään ja ampumaan, opettamaan heitä käyttämään keihästä ja jousta ja rakentamaan kanootteja, joissa kaikissa toimissa kehityin pian hyvin taitavaksi. Näin alkuasukkaitten, sitten kuin heidän ensimmäinen liiallinen kunnioituksensa valkoista miestä kohtaan oli haihtunut, rupeavan pitämään minua melkein huonompana itseään. Mutta kun he näkivät, että voin voittaa heidät heidän omissa askareissaan, olin nimittäin aina ensimmäinen metsästäessämme läheisissä metsissä olevia villiä eläimiä tahi tuossa jännittävämmässä ja vaarallisemmassa urheilussa, virtahepojen keihästämisessä veneistä, jolloin ei kukaan muu voinut viskata keihästään tarkemmasti ja kauemmaksi eikä saada nuoliaan syvemmälle saaliiseen kuin minä, rupesivat he pitämään minua jonkunlaisena johtajanaan ja julkisesti sanomaan minua Kareman seuraajaksi.
Koko kansan joukossa ei minulla ollut kuin muutamia vihollisia, niiden joukossa Kareman nuorin Dala-niminen veli, joka ennen tuloani oli toivonut pääsevänsä Kareman perilliseksi ja hänen erityiseksi ystäväkseen. Koetin usein selittää Dalalle, miten mahdotonta minun rupeamiseni adianalaisten päälliköksi oli, koska tarkoitukseni oli niin pian kuin olin kuullut jonkun englantilaisen laivan saapuneen virralle heti matkustaa päästäkseni siinä omaan maahani. Vaikka Dalan nähtävästi oli pakko uskoa puheeni, oli hän niin kateellisuuden sokaisema, että hän koetti kaikin voimin tehdä minulle harmia. Istutukseni oli usein poljettu, lintuni varastettu ja vuoheni tapettu.
Karema täytti uskollisesti kaikki veljeytemme aiheuttamat velvollisuudet minua kohtaan, korvaten aina tappioni. Ainoa minulle aiheutunut vahinko supistui niin ollen vain ilmoittamisvaivaan, koska Dala, aavistettuaan sen, koetti siinäkin, kuten kaikessa muussa, tehdä aikeeni tyhjäksi.
Tom tuli aina silloin tällöin vierailemaan luokseni, mutta valitettavasti ei hän milloinkaan voinut ilmoittaa englantilaisen laivan saapuneen. Sen sijaan toi hän kerran sen vastenmielisen uutisen, että Pentlea ja Camacho olivat rakentaneet suuren laivan tuossa samassa poukamassa jossa kuunarit olivat olleet piilossa, ja Okopa, joka oli auttanut heitä voimiensa mukaan, sai joka päivä enemmän pyssyjä ja ampumatarpeita. Okopa käyttäytyi kuulemma nyt vihollismielisemmästi kaikkia Hararun puolella jokea asuvia kohtaan ja oli uskaltanut jo hävittää pari pientä kylääkin, vieden niiden asukkaat orjuuteen, puhumattakaan tuosta hänen tavallisesta hommastaan vangita kalastajia ja naisia.
Satoaika ja syksy, kuiva- ja sadeaika menivät menojaan. Koska olin nyt ollut jo melkein pari vuotta adianalaisten luona, aloin ajatella keinoa, miten kaikkien vaarojen uhallakin voisin päästä pois. Rupesin taivuttamaan Karemaa, että hän sallisi minun lähteä maitse tuolle virralle, josta hän oli kertonut minulle silloin kun tulin hänen maahansa, kun sattui tapaus, jolla oli mitä merkityksellisin vaikutus tulevaisuuteeni.