Ja tässä paratiisillisessa yhdyskunnassa, joka huusi, lauloi, juoksi, tanssi, ajoi takaa perhosia, poimi kukkia, kastoi hienot punanhohtoiset sukkansa korkeassa ruohossa, hurjia, reippaita ja hyväsydämisiä kun oltiin, saivat tytöt suukkosen sieltä, toisen täältä, paitsi Fantine, joka oli sulkeutunut haaveilevaan, vauhkoon yksinäisyyteensä ja joka rakasti. — "Sinä näytät aina niin mokomalta"; tapasi Favourite sanoa.
Ne olivat iloja ne. Missä tällaiset onnelliset parit kulkevat, siellä tuntee elämä ja luonto valtavan sykähdyksen sisimmässään, ja kaikki sulaa hyväilyyn ja valoon. Oli kerran hyvä haltijatar, joka loi kukkanurmet ja metsät. Siitä rakastavain ikuiset retkeilyt vapaaseen luontoon, jotka alituisesti uudistuvat ja jotka tulevat uudistumaan niin kauvan kun löytyy vapaata luontoa ja rakastavia. Siitä se suuri suosio, jota kevät nauttii ajattelijain parissa. Ylimys ja maankiertäjä, herttua ja pääri ja alhaisin virkamies, hovi-ihmiset ja kaupunki-ihmiset, niinkuin ennen vanhaan sanottiin, kaikki ovat he tämän haltijattaren alamaisia. Nauretaan, ilakoitaan, ilmassa hehkuu taivaallinen kirkkaus, rakkaus saa ihmeitä aikaan! Tuomarin kirjurit ovat jumalia. Ja niin sitä huudetaan, ajetaan toisiaan takaa ruohistossa, siepataan toisiaan vyötäisistä kiivaassa menossa, puhutaan ja laverrellaan ja kaikki kaikuu kuin soitto, ihastushuudot puhkeavat vain lyhyiksi tavuiksi, kirsikoita ryöstetään suusta toiseen, koko maailma on täynnä valoa ja hehkua ja ihanaa paistetta. Kauniit tytöt eivät suinkaan säästele itseään. Näyttää kuin ei tästä riemusta loppua tulisikaan. Filosofit, runoilijat, maalarit katselevat tätä näytelmää, eivätkä tiedä, mitä tehdä, niin se heitä häikäisee. Lähtö Cytheran saarelle! huudahtaa Vatteau. Kansanmaalaaja Lancret tarkastelee ihmetellen näitä ihastuksen huumaamia porvareita. Diderot ojentaa kätensä kaikkia näitä lemmenseikkailuja kohti, ja d'Urfé lisää joukkoon vanhat kelttiläiset uhripapit.
Aamiaisen jälkeen lähtivät nuo neljä pariskuntaa katsomaan niinkutsuttuun kuninkaan kukkatarhaan muuatta hiljan Intiasta tuotua kasvia, jonka nimeä emme tällä hetkellä satu muistamaan ja joka näihin aikoihin veti koko Pariisin Saint-Cloudiin; se oli eriskummallinen, kaunis korkeavartinen pensas, jonka lukemattomat, hiuksenhienoiset, siirrottavat, lehdettömät oksat olivat täynnä miljoonia pieniä valkeita kukkaterttuja; pensas näyttikin sentähden kukkasin koristetulta ihmispäältä. Suuret joukot olivatkin aina sitä ihailemassa.
Kun oli tarpeekseen pensasta katseltu, huudahti Tholomyès: Nyt aasin selkään! ja kun oli maksusta sovittu erään aasienvuokraajan kanssa, palattiin Vanvesin ja Issyn kautta. Issyssä pieni pysähdys. Puisto, kansallisomaisuutta, jota siihen aikaan piti hallussaan muonamestari Bourguin, oli sattumalta auki. He astuivat sisään ristikkoportista, kävivät katsomassa teko-erakkoa hänen luolassaan, koettelivat kuuluisan peilihuoneen salaperäisiä ihmeitä, tämän joutavan laitoksen, joka hyvin sopisi miljoonainomistajaksi päässeen satyyrin tai Priapukseksi[38] muuttuneen Turcaretin[39] rakentamaksi. He kiikkuivat sydämensä halusta suuressa, kahteen apotti Bernisin yhdistämään kastanjapuuhun kiinnitetyssä verkkokeinussa. Heilutellessaan siinä toista tyttöä toisensa jälkeen, naurun raikuessa, hameiden hulmahdellessa tavalla, mikä olisi Greuzeäkin[40] miellyttänyt, lauloi toulouselainen Tholomyès — osaksi espanjalainen hänkin, koska Toulouse on Tolosan serkku — kaihomielisellä sävelellä vanhan gallega-laulun, jonka on varmaankin sepittänyt joku ihana immyt, kiitäessään nuorakeinussa korkealle kahden puun välissä:
Soy de Badajoz.
Amor me Ilama.
Toda mi alma
Es en mi ojos
Porque enseñas
A tus piernas.
Fantine yksin kieltäytyi kiikkumasta.
"Ja tuollaista murjottelua minä en vaan sietäisi", äkäili Favourite jokseenkin sydämystyneenä.
Kun matka aasin selässä oli loppunut, tuli uusia iloja. Kuljettiin Seinen yli venheellä, ja Passysta saavuttiin sitten jalkapatikassa Étoile-portille. He olivat olleet jalkeilla, kuten muistamme, kello viidestä aamulla. Mutta siitä viis! "Eivät sunnuntaina voimat lopu", sanoi Favourite. Väsymys ei työskentele sunnuntaina. Kello kolmen tienoissa laskettelivat nuo neljä paria ilon huumaamina muutamia kertoja luikuradalla, tuolla kummallisella laitoksella, joka sijaitsi siihen aikaan Beaujonin kukkulalla ja jonka kiemurtelevat ääriviivat näkyivät Champs-Élyséen puiden yli.
Tuon tuostakin huudahti Favourite:
"Entäs yllätys? Milloin tulee yllätys?"