Toisten laulaa hoilotellessa haastelivat toiset täyttä päätä ja kaikki yht'aikaa; kaikki oli yhtenä mellakkana. Tholomyès sekaantui asiaan.
"Älkäämme puhelko puita heiniä eikä liian sukkelaan!" huudahti hän. "Punnitkaamme sanojamme, jos tahdomme niillä häikäistä. Ei tule liian paljon puhua päin tuulta, sillä se tyhjentää henkeä niin vietävästi. Vierivä kivi ei sammaloitu. Hyvät herrat, ei kiirettä. Yhdistäkäämme ylevyyttä mässäykseenkin; syökäämme hartaudella; kiiruhtakaamme hitaasti. Älkäämme, hätäilkö. Katsokaa kevättä; jos se liiaksi kiiruhtaa, niin se polttaa siipensä, se paleltuu. Liika into tappaa persikkapuut ja aprikosit. Liika into tappaa hyvien päivällisten suloiset nautinnot ja ilot. Ei siis hätiköimistä, hyvät herrat! Grimod de la Reynière on samaa mieltä kuin Talleyrand".
Äkäistä murinaa kuului joukosta.
"Tholomyès, jätä meidät rauhaan", sanoi Blachevelle.
"Alas tyranni!" sanoi Fameuil.
"Bombarda, Bombance ja Bamboche"![44] huusi Listolier.
"Nyt on sunnuntai", jatkoi Fameuil.
"Emmekä me ole hutikassa", lisäsi Listolier.
"Tholomyès", virkahti Blachevelle, "katsoppas minun levollista oloani".
"Sen Sinä oletkin markiisi",[45] vastasi Tholomyès.