Blachevelle hymyili ylen tyytyväisenä miehen hekumoivaa hymyä, jonka itserakkautta on kutkuteltu. Favourite jatkoi:
"Niin, minä huutaisin poliisia! Ah! Kyllä minä melun nostaisin! Sinä pahanilkinen!"
Blachevelle heittäytyi ylen ihastuneena tuolillaan takanojaan ja sulki ylpeästi molemmat silmänsä.
Syödessään jutteli Dahlia hiljaa Favouritelle yleisen melun lomassa.
"Oikeinko Sinä häntä tosiaan jumaloit, tuota Blachevelleäsi?"
"Minä inhoan häntä!" vastasi Favourite samalla äänellä, tarttuen uudestaan haarukkaansa. "Hän on saita. Minä rakastan sitä pikkumiestä siellä meidän taloa vastapäätä. Hän on hyvin hauska, se nuori mies, tunnetko hänet? Näkee heti, että hänellä on näyttelijän lahjoja. Minä pidän kovin näyttelijöistä. Heti kun hän tulee kotiinsa, sanoo hänen äitinsä: 'Ah! Hyvä Jumala! Nyt sitä ei taas saa olla rauhassa. Hän rupeaa taas huutamaan. Mutta, ystävä rakas, Sinähän teet minut vallan hulluksi!' — Ja kuitenkin menee hän tuohon taloon, tuolle rotta-ullakolle, tuohon pimeään pesään, ihan katon rajaan — laulamaan, lausumaan, ties mitä tekemään, niin että kuuluu aina alas asti! Hän ansaitsee jo frangin päivässä kirjottelemalla puhtaaksi erään asianajajan juttupapereita. Hän on entisen Saint-Jacques-du-Haut-Pas kirkon lukkarin poika. Ah! hän on niin hauska. Hän pitää minusta niin mahdottomasti, että kun hän kerran näki minun valmistavan pannukakkutaikinaa, sanoi hän minulle: "Neito, tehkää kakkuja hansikkaistanne ja minä syön ne". Ei semmoisia osaakaan muut puhua kuin taiteilijat. Ah! hän on niin hauska. Minä tulen tässä ihan hulluksi tuon pikkumiehen takia. Mutta samantekevä, minä sanon Blachevellelle, että minä häntä jumaloin. Mikä suunnaton valhe! Kuuletko? mikä suunnaton valhe!"
Favourite pysähtyi hetkeksi ja jatkoi taas:
"Näetkös, Dahlia, minua niin murhe painaa. Koko kesänkin vain sataa ja sataa, tuuli minua kiukuttaa, tuuli saattaa minut raivoon, Blachevelle on aika visukinttu, tuskin saa torilta silpoherneitä, ei oikein tiedä, mitä söisi, minä olen tullut raskasmieliseksi, niinkuin englantilaiset, voikin on niin kallista! ja sitten, katsos, se on suorastaan ilettävää: me syömme päivällistä huoneessa, missä on sänky, se panee minut inhoomaan koko elämää."
7.
Tholomyèsin viisaus.