Poliisipäälliköt eivät yleensä usko mahdolliseksi että kissa voisi muuttua leijonaksi; mutta niin kuitenkin käy, ja siitäpä Pariisin väestö onkin ihmeellinen. Tuota kreivi Anglèsin syvästi halveksimaa kissaa pitivät muinaisajan tasavallat kuitenkin suuressa kunniassa; se edusti niiden mielestä todellista vapautta, ja muodostaakseen ikäänkuin vastakohdan Pireion siivettömälle Minervalle yleni Korinton torilla kissan pronssinen jättiläispatsas. Uudistetun kuningaskunnan aikuinen tyhmä poliisi näki Pariisin kansan liian "kauniissa valossa". Se ei ollut suinkaan — niinkuin luultiin — mitään "hyvänsävyistä roskakansaa". Pariisilainen on Ranskassa samaa kuin ateenalainen oli Kreikassa; kukaan ei nuku paremmin kuin hän kukaan ei ole suorasukaisemman turhamielinen ja laiskempi kuin hän, ei kukaan näytä huolettomammalta kuin hän. Mutta älä luota siihen; se on piittaamaton kuin synti, mutta kun on kunnia kysymyksessä, voit ihailla sen hehkuvaa intoa. Anna sille keihäs, ja se tekee 10 päivän elokuuta; anna sille pyssy, ja sinä saat Austerlitzin. Se oli Napoleonin parhain selkänoja ja Dantonin apujoukko. Onko kysymys isänmaasta? se rupeaa sotamieheksi; onko kysymys vapaudesta? se repii katukivityksen. Varo! sen tukka törröttää vihasta kuin sankarirunoelmissa; sen mekko muuttuu sotapaidaksi. Pidä silmäsi auki. Ensimäisestä vastaan sattuvasta Greneta-kadusta tekee se Kaudinumin solan.[42] Kun hetki on lyönyt, suurenee tämä etukaupunkilainen, tämä pikku-mies nousee, ja hänen katseensa palaa tulenlieskana, ja hänen henkäyksensä ulvoo myrskynä, ja tästä heikosta rinnasta lähtee tuuli, joka kykenee järähyttämään Alppien seiniä. Pariisin etukaupunkien asukkaan avulla vallottaa kansan suuriin laumoihin levinnyt vallankumous Euroopan. Hän laulaa, se on hänen ilonsa. Suhtauta hänen laulunsa hänen luontoonsa, niin näet! Niin kauvan kun hänen mielilaulunaan on vain Carmagnole,[43] kukistaa hän vain Ludvig XVI:n; pane hänet laulamaan Marseillaisia, ja hän vapauttaa koko maailman.
Kirjotettuamme nämä muistutukset Anglèsin tiedonannon reunaan, palaamme neljään iloiseen pariimme taas. Kuten olemme jo maininneet, oli päivällinen päättymäisillään.
6.
Luku, missä lempi lekkuu.
Pöytäpuhelut ja lemmenkuhertelut, toisia on yhtä vaikea tavottaa kuin toisiakin; lemmenkuhertelut ovat kuin pilvenhattaroita, pöytäpuhelut kuin savukiemuroita.
Fameuil ja Dahlia livertelivät yksissä; Tholomyès joi, Zéphine nauroi, Fantine hymyili. Listolier puhalteli Saint-Cloudista ostamaansa puutorvea. Favourite katseli hellästi Blachevelleä ja sanoi:
"Blachevelle, minä jumaloin sinua!"
Siitä sai Blachevelle aiheen kysäistä:
"Mitä tekisit, Favourite, jos minä en sinua enää rakastaisi?"
"Minäkö?" huudahti Favourite. "Ah! Älä puhu semmoisia, älä edes leikilläsi! Jos Sinä lakkaisit minua rakastamasta, juoksisin minä Sinun perässäsi, minä kynsisin Sinua, minä repisin silmät päästäsi, minä Sinut vesin valaisin, minä toimittaisin Sinut linnaan".