Seikka ilahutti sitävastoin kovasti rouva Magloirea.
"Hyvä", sanoi hän neiti Baptistinelle, "hänen ylhäisyytensä alotti pitämällä huolta muista, täytyipä hänen toki lopulta huolehtia itsestäänkin. Hän on järjestänyt kaiken hyväntekeväisyystyönsä. Vihdoin saimme kolmetuhatta livreä itsellemmekin!"
Samana iltana kirjotti piispa seuraavan muistiluettelon ja antoi sen sisarelleen:
Rahamääräys vaunuja ja tarkastusmatkoja varten:
Lihalientä sairaalan potilaille … tuhatviisisataa livreä.
Aixin hyväntekeväisyysyhdistykselle … kaksisataa viisikymmentä
livreä.
Draguignanin hyväntekeväisyysyhdistykselle … kaksisataa
viisikymmentä livreä.
Löytölapsille … viisisataa livreä.
Orpokodille … viisisataa livreä.
Yhteensä … kolmetuhatta livreä.
Sellainen oli herra Myrielin meno-arvio.
Mitä tulee piispan sivutuloihin, kuulutusmaksuihin, korvauksiin eri-vapautuksista, hätäkasteista, saarnaamisista, kirkkojen tai kappelien siunaamisista, vihkimisistä j.m.s., kantoi piispa ne rikkailta sitäkin suuremmalla tarkkuudella, kun hän antoi kaiken jälleen köyhille.
Vähän ajan kuluttua alkoi rahalahjoja tulla tulvimalla. Ne, joilla jotakin oli, ja ne, joilta kaikki puuttui, kolkuttivat herra Myrielin ovelle, toiset anoakseen almua, jonka toiset juuri olivat piispan haltuun uskoneet. Piispasta tuli vähemmässä kuin vuoden ajassa kaiken hyväntekeväisyyden varainhoitaja ja kaikkinaisen hädän lievittäjä. Suuria summia kulki hänen käsiensä kautta; mutta mikään ei saanut häntä muuttamaan elämäntapojansa tai lisäämään pienintäkään ylimääräistä ropoa välttämättömiin menoihinsa.
Kaukana siitä. Kun löytyy aina enemmän kurjuutta alahalla kuin hyväsydämisyyttä ylähällä, oli jo kaikki niin sanoaksemme annettu pois ennenkuin se oli saatukaan, aivan kuin vesi kuivalla maalla; hän otti kyllä vastaan paljon rahaa, mutta koskaan ei sitä hänellä ollut. Silloin riisti hän itsensä puille paljaille.
Koska on tapana että piispat panevat ristimänimensä julistustensa ja paimenkirjeittensä alkuun, olivat seudun köyhät jonkunlaisen hellän vaiston johtamina valinneet piispan ristimä-nimistä sen, jossa heistä tuntui olevan aivan erikoinen mieli, ja niin kutsuivat he häntä yksinomaan hänen ylhäisyydekseen Bienvenuksi.[2] Me menettelemme heidän laillaan ja nimitämme häntä tästälähin myös sillä nimellä. Tämä nimi miellytti muuten häntä kovasti. — "Pidän tästä nimestä", tapasi hän sanoa. "Bienvenu lieventää 'hänen ylhäisyyttään'".