Emme väitä, että tässä piirtämämme muotokuva on todennäköinen; me tyydymme sanomaan, että se on näköinen.
3.
Hyvällä piispalla hankala hiippakunta.
Vaikka olikin muuttanut vaununsa almuiksi, teki herra piispa siitä huolimatta tarkastusmatkansa. Dignen hiippakunta on vaivaloinen hiippakunta. Siinä on sangen vähän tasankomaata ja paljon vuoria, tuskin ainuttakaan kunnollista tietä, senhän saimme kuulla aivan äskettäin. Kolmekymmentäkaksi kirkkoherrakuntaa, neljäkymmentäyksi apulaispappikuntaa ja kaksisataa kahdeksankymmentäviisi kappelia. Olipa aika työ käydä niitä kaikkia tarkastamassa. Herra piispa suoritti sen kuin suorittikin. Jalan kulki hän lähiseudulle, rattailla tasangolle, muulin seljässä vuoristoon. Molemmat vanhat naiset olivat mukana. Kun matka oli liian vaivaloinen heidän suorittaa, meni hän yksin.
Eräänä päivänä saapui hän aasin selässä Seneziin, vanhaan piispankaupunkiin. Hänen kukkaronsa, joka oli tällä hetkellä varsin surkeassa tilassa, ei sallinut hänen kustantaa muunlaisia kulkuneuvoja. Kaupungin pormestari tuli häntä vastaanottamaan piispantalon portille ja katseli loukatun näköisenä hänen laskeutumistaan aasinsa selästä. Jokunen porvari nauraa virnisteli hänen takanaan.
"Herra pormestari", sanoi piispa, "ja herrat porvarit, minä huomaan kyllä, mikä teitä loukkaa; teidän mielestänne osottaa tällainen pappipahainen aivan liian suurta ylpeyttä, ratsastaessaan samalla ratsulla, jolla Herramme Jesus Kristuskin ratsasti. Minä tein sen välttämättömyyden pakosta, vakuutan teille, enkä mistään turhamielisyydestä".
Näillä kiertomatkoillaan esiintyi hän suvaitsevaisesti ja lempeästi, eikä saarnannut niin paljon kuin puheli. Hän ei milloinkaan kaukaa etsinyt järkisyitään tai esikuviaan. Tämän seudun asukkaille suositteli hän tuon naapuriseudun esimerkkiä noudatettavaksi. Seurakunnissa, missä oltiin tylyjä puutteenalaisia kohtaan, sanoi hän: "Katsokaa Briançonin kansaa. He ovat antaneet köyhille, leskille ja orvoille oikeuden niitättää niittynsä kolmea päivää kaikkia muita aikaisemmin. He rakentavat maksutta heidän talonsa, kun ne ovat hajonneet. Niinpä seuraakin sitä seutua Jumalan siunaus. Kahdensadan vuoden kuluessa ei siellä ole ollut ainuttakaan murhamiestä".
Kylissä, joissa voittoa ja täysinäisiä elolatoja ahnehdittiin, jutteli hän:
"Katsokaa Embrunin asukkaita. Jos jonkun perheenisän pojat ovat elonkorjuun aikana sotapalveluksessa ja tyttäret kaupungissa ansiotöillä, tai jos hän on sairas ja kykenemätön, puhuu kirkkoherra saarnatuolista hänen puolestaan. Ja sunnuntaina messun jälkeen menee koko kylän väki, miehet, naiset, lapset, tuon miesparan pellolle, korjaa hänen elonsa ja tuo oljet ja jyvät hänen taloonsa".
Perheissä, joissa epäsopu vallitsi rahan tai perinnön tähden, haasteli hän näin: "Katsokaahan Devolnyn vuoristolaisia, Devolnyn, joka on niin karu seutu, ett'ei siellä kuulla satakieltä kertaakaan viidessäkymmenessä vuodessa. No, kun nyt isä kuolee jossakin perheessä, lähtevät pojat maailmalle onneaan etsimään ja jättävät maatilan tyttärille, jotta nämä helpommin pääsisivät naimisiin".