"Se on muuan paperi, jonka herrat jättivät Teille".
"Miksi ette tuonut sitä heti?"
"Koska herrat kielsivät antamasta sitä Teille ennen kuin tunnin kuluttua", selitti viinuri.
Favourite tempasi paperin viinurin käsistä. Se oli todellakin kirje.
"Kas vaan!" sanoi hän. "Ei ole lainkaan osotetta. Mutta päälle on kirjotettu näin:
"Tämä on nyt se yllätys".
Hän avasi kirjeen nopeasti, kiehitti sen levälleen ja luki (hän osasi lukea):
"Oi lemmittymme!
"Tietäkäät, että meillä on vanhemmat. Vanhemmista ette Te paljoa käsitä. Niitä kutsutaan isäksi ja äidiksi siviililain, lasten ja siveyden nimessä. Nyt nämä vanhemmat vaikeroivat, nämä vanhukset vaativat meitä luokseen, nämä hyvät äijät ja nämä hyvät eukot kutsuvat meitä tuhlaajapojiksi, he toivoisivat jälleen näkevänsä meidät ja he teurastavat vasikan meidän kunniaksemme. Me tottelemme heitä, koska kuljemme hyveen teitä. Hetkenä, jolloin Te tätä luette, kiidättää viisi tulista hevosta meitä isiemme ja äitiemme helmaan. Me pötkimme käpälämäkeen, niinkuin Bossuet sanoo. Me lähdemme, me olemme jo lähteneet. Me pakenemme Laffitten sylissä ja Caillardin siivillä. Toulousen postivaunut tempaavat meidät kadotuksen kuilusta, ja kadotuksen kuilu olette Te, oi meidän ihanat armaamme. Me palaamme yhteiskuntaan, velvollisuuteen ja järjestykseen jälleen, täyttä neliä, kolme lieutä tunnissa. Isänmaan etu vaatii, että meistä tulee, kuten kaikista ihmisistä, maaherroja, perheen-isiä, metsänhoitajia ja valtioneuvoksia. Kunnioittakaa meitä. Me uhraamme itsemme. Itkekää meitä lyhyt hetki ja täyttäkää tilamme nopeasti. Jos tämä kirje Teitä kiusaa, niin kostakaa se sille. Hyvästi.
"Lähes kahden vuoden ajan olemme Teidän onnessanne huolehtineet.
Älkää meitä siitä vihatko.