"Kummallista!" sanoi hän. "Minä luulin, ett'eivät postivaunut pysähdy koskaan".
Favourite nosti olkapäitään.
"Tuo Fantine on hämmästyttävä! Oikein sitä ihmeekseen katselee. Häntä kummastuttavat yksinkertaisimmatkin seikat. Otaksukaamme, että minä olen matkustaja; minä sanon postivaunujen ajajalle: minä menen hiukan edeltä, ottakaa minut siitä rantakadulta ohi kulkeissanne. Ajaja näkee minut, pysähtää ja ottaa minut vaunuihin. Sellaista sattuu joka päivä. Sinä et tunne lainkaan elämää, tyttöseni".
Näin kului hetkinen aikaa. Äkkiä säpsähti Favourite kuin unesta herätessään.
"No mutta yllätys?" pääsi häneltä.
"Totta tosiaankin!" virkkoi Dahlia. "Tuo kuuluisa yllätys?"
"He viipyvät niin kauvan!" sanoi Fantine.
Juuri kun Fantine pääsi näin huokaamasta, astui sisään sama viinuri, joka oli päivällispöydänkin kattanut. Hänen kädessään näkyi jotain kirjeentapaista.
"Mikä se?" kysyi Favourite.
Viinuri vastasi: