Miksi olivat nämä eturattaat tällä kadulla? Ensiksi: katua sulkemassa; toiseksi: ruostumassa. Vanhassa yhteiskuntajärjestyksessä löytyy myös joukko laitoksia, joita näin kulkeissaan tapaa taivasalla ja joilla ei olemiseensa ole sen parempia perusteita.
Vitjojen keskiosa riippui akselin alla jokseenkin lähellä maata, ja tässä taipeessa, ikäänkuin nuorakeinussa, istui tuona iltana kaksi pientä tyttöstä, toinen noin kahden ja puolen vuoden vanha, toinen suunnilleen kahdeksantoista kuukauden, pienempi hellästi suuremman sylissä. Osavasti sidottu liina esti heitä putoamasta. Muuan äiti oli nähnyt nämä kamalat kahleet ja sanonut: "Kas tuossapa oiva leikkikalu lapsilleni!"
Nuo sievästi ja hiukan sirostellen puetut lapset säteilivät iloa; he näyttivät kahdelta ruusulta romuraudan keskellä; heidän silmänsä loistivat tyytyväistä onnea; heidän raikkaat poskensa hymyilivät. Toinen oli ruskeaverinen, toinen kastanjanruuni. Heidän lapsellisilla kasvoillaan väikkyi ihmettelevän ihastuksen ilme; muuan lähellä kukoistava pensas lähetti ohikulkijoille tuoksuja, jotka tuntuivat tulevan heistä; kahdeksantoista kuukauden ikäinen näytteli paljasta somaa vatsaansa lapsen viattomalla ujostelemattomuudella. Näiden kahden suloisen onnea heijastavan ja valoa säteilevän olennon yläpuolella ja ympärillä kaareutuivat nuo jättiläismäiset, ruosteen syömät, milt'ei kauhistuttavat rattaat täynnä pelkkiä korkeita taitteita ja kulmia, niinkuin rotkoluolan aukko. Parin askeleen päässä oli äiti, muuten ei kovin miellyttävän, vaan tällä hetkellä liikuttavan hellän näköinen nainen, kyyryissään kapakan kynnyksellä; hän kiikutteli lapsia pitkän nuoran avulla, vartioiden heitä silmillään tapaturmaa peljäten tuolla äidille ominaisella eläimellisellä, mutta samalla taivaallisen ihanalla hellyydellä. Jokaisella liikahduksella päästivät kamalat renkaat vihlovan kirahduksen, joka tuntui raivon huudolta. Pikku tytöt olivat haltioissaan ja laskeva aurinkokin yhtyi tähän iloon. Tuskin voi mitään viehättävämpää ajatella kuin tämä sattuman oikku, joka oli tehnyt titaanien kahleista kerubiimien nuorakeinun.
Tuuditellessaan pienokaisiaan hyräili äiti väärällä sävelellä muuatta niihin aikoihin hyvin kuuluisaa romanssia:
Niin on pakko, sanoi sotilas…
Laulu ja tyttöstensä vartioiminen estivät häntä kuulemasta ja näkemästä mitä tapahtui kadulla.
Hänen alkaessaan romanssin ensimäistä säkeistöä oli joku lähestynyt häntä ja äkkiä kuuli hän äänen lausuvan aivan korvansa juuressa:
"Onpa Teillä kaksi sievää lasta, rouva".
— Imogeneelleen kaunihille,
vastasi äiti lauluaan jatkaen; sitten kääntyi hän katsomaan.