Niin on pakko, sanoi sotilas.
"Minä maksan nekin", sanoi äiti, "minulla on kahdeksankymmentä frangia. Lopulla kyllä pääsen määräpaikkaani. Kun kävelen jalkaisin. Minä koen ansaita rahaa siellä alhaalla, ja heti kun saan hiukan kasaan, tulen hakemaan kultaistani".
Miehen ääni jatkoi:
"Onko lapsella liinavaatteita?"
"Se on mieheni", sanoi rouva Thénardier.
"Tietysti sillä nyt liinavaatteet on, kuinkas muuten, tuolla sydänkäpysellä. Kyllä minä heti arvasin, että se oli teidän miehenne. Ja hyvät sillä onkin liinavaatteet! niin suunnattoman hyvät. Kaikkea tusinoittain; ja silkkipukuja kuin ylhäisellä naisella. Ne ovat tuossa matkalaukussa".
"On parasta antaa nekin", selitti miehen ääni.
"Luonnollisesti minä ne annan!" sanoi äiti. "Olisipa sekin kaunista, jos jättäisin lapsukaiseni vallan puille paljaille!"
Isännän naama ilmestyi näkyviin.
"Hyvä on", sanoi hän.