"Vai niin! Sinä siis olet se herra pormestari!"
Sitten rähähti hän nauruun ja sylki häntä kasvoihin.
Herra Madeleine pyyhki kasvonsa ja sanoi:
"Komisario Javert, päästäkää tämä nainen vapaaksi".
Javert oli tulemaisillaan hulluksi. Hän tunsi tällä hetkellä, isku iskulta, toinen toisiinsa sekaantuneina, voimakkaampia mielenliikutuksia kuin hän oli eläissään saanut kokea. Nähdä yleisen naisen sylkevän pormestaria kasvoihin, se oli niin hirvittävä seikka, että hän olisi kaikkein rohkeimmissakin otaksumisissaan pitänyt pyhyyden häväistyksenä edes luulla moista mahdolliseksikaan. Kun hän taas toiselta puolen ajatuksiensa salaisimmassa sopukassa vertaili hämärästi toisiinsa sitä, mitä tämä nainen oli, sekä sitä, mitä tämä pormestari saattoi olla, niin huomasi hän kauhistuen tämän ennen kuulumattoman hyökkäyksen aivan luonnolliseksi. Mutta kun hän näki tämän pormestarin, tämän valtion virkamiehen pyyhkivän rauhallisesti kasvojaan ja sanovan: Päästäkää tämä nainen vapaaksi, oli hänen hämmästyksensä suunnaton. Hän ei kyennyt ajattelemaan eikä puhumaan. Kaiken mahdollisen hämmästymisen väkevin isku oli kohdannut häntä. Hän mykistyi.
Nämä sanat olivat Fantineen iskeneet yhtä voimakkaasti. Hän kohotti paljaat käsivartensa ja tarrautui kamiinin peltiin aivan kuin ei voisi enää pysyä pystyssä. Hän pälyili neuvottomana ympärilleen ja alkoi puhua hiljaisella äänellä kuin itsekseen:
"Vapaaksi! Annetaanko minun poistua! Eikö minun tarvitsekaan mennä vankilaan kuudeksi kuukaudeksi! Kuka niin sanoo? Ei ole mahdollista, että joku niin sanoo. Olen kuullut väärin. Ei se voi olla tuo pormestarihirviö! Tekö sen sanoittekin, hyvä herra Javert, että minut piti päästettämän vapaaksi? Oi, niin! Minä selitän Teille kaikki ja Te annatte minun mennä. Tuo pormestarihirviö, tuo vanha pormestari-konna, hän on syypää kaikkeen. Ajatelkaahan, herra Javert, että hän ajoi minut pois työstä muutamain kielikellojen takia, jotka juoruilevat ja panettelevat parempiaan. Eikö olekin hirvittävää: häätää köyhä nainen, joka tekee työnsä rehellisesti! Sitten en enää voinut ansaita tarpeeksi, ja siitä alkoi koko onnettomuus. Kaikkein ensinnä pitäisi tehdä muuan parannus oloihin, ja nämä herrat poliisit sen kai ottavatkin huolekseen, se nimittäin, että estettäisiin vankilatöiden johtajia tekemästä vääryyttä köyhille ihmisille. Selitän sen Teille heti. Katsokaas, ensin ansaitsee kaksitoista souta paitojen neulomisella, sitten putoo se yhdeksään, ja silloin on mahdotonta enään elää. Täytyy yritellä kaikkea, mihin pystyy. Katsokaas, minullahan oli pikku Cosette, minunhan täytyi ihan pakosta ruveta huonoksi naiseksi. Te ymmärrätte nyt, että juuri tuo pormestari-konna on syypää kaikkeen. Sitten minä tallasin jalkoihini sen herran hatun siellä upseerien kahvilan edustalla. Mutta hänhän oli lumellaan tärvellyt koko pukuni. Ei meikäläisillä ole muuta kuin yksi silkkipuku iltaisin käytettäväksi. Minä en todellakaan ole koskaan tehnyt pahaa tahallani, ihan totta, herra Javert, ja minä näen kaikkialla naisia, jotka ovat paljon pahempia kuin minä, mutta jotka ovat sentään paljon onnellisempia. Oi, herra Javert, Tehän sanoittekin, että minut saa päästää menemään! Hankkikaa tietoja, kysykää isännältäni, nyt minä maksan taas vuokranikin, kyllä ne sanovat, että minä totta puhun. Ah! Jumalani, pyydän tuhannesti anteeksi, minä koskin huomaamattani tuohon kamiinin peltiin, ja nyt tulee savua sisään".
Herra Madeleine kuunteli häntä suurella tarkkuudella. Fantinen puhuessa oli hän kaivanut liivin taskusta rahakukkaronsa ja avannut sen. Se oli tyhjä. Hän oli pistänyt sen jälleen taskuun. Hän virkkoi Fantinelle:
"Miten suureksi sanoittekaan veikanne?"
Fantine, joka katseli vain Javertia, kääntyi häneen päin: