"Oi niin!" huudahti hän, "siinä on hän oikeassa! Mutta minkätähden viivyttelevät ne Thénardierit niin kauvan sitä lasta! Oi, hän tulee, minun pikku Cosetteni! Vihdoinkin saan nähdä tuon kultalapsen ja pitää hänet oikein luonani!"
Mutta Thénardier "ei hellittänytkään lasta käsistään", vetihän vaan tuhansia verukkeita. Cosette oli muka hiukan sairaloinen vielä eikä voinut näin talvisydännä lähteä matkalle. Ja sitten oli siellä ja täällä paikkakunnalla joukko kiireellisiä pikku velkoja, joista hänen piti nyt ottaman selkoa, j.n.e., j.n.e.
"Minä lähetän jonkun hakemaan Cosetten", sanoi ukko Madeleine. "Jos on tarvis, lähden itse".
Hän piirsi Fantinen sanelun mukaan seuraavan kirjeen, jonka alle
Fantine piirsi nimensä:
"Herra Thénardier,
"Jättäkää Cosette tämän kirjelipun tuojalle. Kyllä ne pikku velat maksetaan. Saan täten tervehtiä kunnioittaen.
"Fantine".
Sillävälin sattui muuan aavistamaton tapaus. Veistäkäämmepä miten veistämmekin sitä salaperäistä marmorilohkaretta, mistä elämämme on muodostettu, aina näkyy siinä kohtalon musta juova.
2.
Miten Deanista voi tulla Champ.