Tämä nimi säikähytti hänet niinkuin olisi salama välähtänyt aivan hänen silmiensä editse.
"Ahaa, niin, niin!" jatkoi hän, "herra Scaufflairen".
Jos eukko olisi nähnyt hänet tällä hetkellä, olisi hän kauhistunut.
Vallitsi hetkisen äänettömyys. Hän tuijotti sekapäisen tavoin kynttilän liekkiin, kokosi sydämen ympäriltä polttavaa vahaa ja pyöritteli sitä palloiksi sormillaan. Eukko odotti. Lopulta rohkaisihe hän jälleen ja korotti äänensä:
"Herra pormestari, mitä minun pitää vastata?"
"Sanokaa että hyvä on ja että minä tulen kohta alas".
5.
Puolapuut.
Postikyyditys Arrasista Montreuil-sur-Meriin tapahtui vielä niihin aikoihin pienillä keisarikunnan-aikuisilla vaunuilla. Nämä "vaunut" olivat tavallisesti kaksipyöräisiä hyvillä pontimilla varustettuja rattaita, jotka olivat sisäpuoleltaan verhotut vaaleankeltaisella nahalla ja joissa oli tilaa vain kahdelle hengelle, ajajalle ja matkustajalle. Pyörissä oli pitkät suoja-kopat, jotka pitivät vastaantulijan rattaat sopivan välimatkan päässä ja joita vielä näkee Saksan teillä. Postilähetyksiä varten oli rattaiden takaosaan kiinnitetty suunnattoman suuri pitkulainen laatikko. Tämä laatikko oli maalattu mustaksi ja rattaat keltaisiksi.
Nämä ajovehkeet, joidenlaisia ei nykyään enää missään tapaa, olivat muodoltaan kummallisen kömpelöitä ja rumia, ja kun näki niiden kulkevan tietään kaukana taivaanrannalla, luuli niitä aivan termiitti-hyönteisiksi, joiden hoikasta keskiruumiista roikkuu paksu taka-osa. Muuten kulkivat ne jotenkin nopeaan. Kun sellaiset postivaunut lähtivät Arrasista yöllä yhden aikoihin, Pariisin postivaunujen saavuttua, tulivat ne Montreuil-sur-Meriin vähän ennen kello viittä aamulla.